29.12.2010

Tuplatreenit

.
Eilen tiistaina oli oikea tokopäivä. Meillä on aina tiistaisin vakiovuoro Kausalassa illalla ja lisäksi tuli aamulla tilaisuus lähteä treenaaman Hyvinkäälle lämpimään halliin Arjan ja Zacin, Pian ja Martin ynnä muiden sekä Maijan ja Nyytin kanssa. 

Hyvinkäällä oli mahtava treenata lämpimässä. Muutenkaan pakkasta ei ollut ihan tolkuttomasti, vain kymmenkunta astetta. 


Meg

Rouvan kanssa tein koko evl:n. Arja kuvasi ja Pia käskytti. 

Seuruu
oli kokonaisuutena tosi hyvä ja energinen, pari vinoa perusasentoa. Lisäksi oli vähän välinpitämätön hitaassa ja vilkuili muualle. Juoksun tk levisi. Itse näytin lihavalta nauhalta:) Anoppikin sanoi, että mulla on isompi maha kuin Petellä:)) Kiva kiva. 


Idari
oli myös ok, tosin istuminen oli tahmea. Haukotteli siinä. Maahan ok. Luoksetulon tein suorana, odotti hyvin, mutta haistoi maata alussa ja pää pyöri. Pomppasi vähän sivulle. Ruudun merkin kierron palkkasin. Ruudussa jäi taas etureunaan. Korjasi pyynnöstä. Pää pyöri ja kuunteli ja vilkuili aidan toisella puolella olevaa agilitytreeniä. Toisessa osiossa tein ruudun paikkaa läheltä. Tahtoo nyt jäädä sen etureunaan ja sain tehdä aika monta, ennen kuin alkoi muistaa. En laittanut markkeria.

Ohjattu oli tosi hyvä ja varma, palkkasin kiertomerkistä. 
Metallissa ei ensin löytänyt metallia, joka lensi  ja sitten kompuroi Berran kangasesteeseen. Tein uusiksi ja nyt oli ok. 
Tunnarissa toi kaksi kertaa väärän ja meni aina oikean yli tai otti sen suuhunsa ja tiputti ja jatkoi haistelua. Tämän touhun keskeytin. Tein tunnarin vielä lopuksi toisessa osiossa ja nyt oli oikein. 
Kaukoissa nousi ensin maasta istumaan, piti nousta seisomaan. 

Koiralla oli ihan hyvä asenne, harmi kun joutui voivottelemaan noista mokista. Mutta Megistähän kaikki valuu jälkiä jättämättä pois:)


Zip

Hiipu puuhasteli voi-luokan. 
Seuruu ei ollut kovin mahtavaa vaan levotonta:( Käännöksissä takaosa kääntyili sinne tänne ja pää pyöri. Hitaassa meni edestakaisin. Kävelin normissa liian hitaasti. Huh huh. Toisessa osiossa oli jo paljon parempi.
Liikkeestä istuminen oli epävarma. Luoksetulo oli ihan hyvä, autoin vielä vähän kädellä sekä seisomisen että maahanmenon. Oli muuten ok. paitsi että tahtoi tulla ensin eteen eikä suoraan sivulle. 

Ruutu oli hyvä, mutta ruudussa etsi vähän markkeria. Rauhoittui heti kun käskin pysähtyä. Maahan ja sivulle hyvin. 
Metalli oli hyvä, mutta tahtoo tupata edelleen eteen istumaan. Pitää kovasti auttaa vielä sivulle ja siinäkin saattaa istua vähän vinoon. Tämän korjaamiseen menee varmaan vuosi. Hyppynouto oli ihan siisti, otti tosi nopeasti kapulan. 
Kaukot tein aika läheltä. Nyt oli istumasta seisomaan vaikea ja siirsi siinä takajalat taakse. 

Kiitos Pialle treenikutsusta ja kaikille kivasta seurasta!


A
jelin illalla Kausalaan taas Elinan ja Novan kyydissä. Meitä olikin siellä peräti kuusi, joten häiriötä riitti. Jo ihan senkin takia, että maneesista katkesivat sähköt kaksi kertaa. Toisella kerralla luovutettin ja lähdettiin pois:(

Ehdin kuitenkin tehdä molempien koirien kanssa. Ne olivat tosi vireessä saatuaan levätä muutaman tunnin ja tekivät tosi hyvän treenin molemmat. Ne ovat aina innokkaimmillaan Kausalassa. 
Olin Riikka R:n parina (toinen treenasi, toinen liikkuroi).

Meg

Idari oli muuten ok, mutta seisomisessa kääntyi mukaan, kun menin oikein läheltä ohi. 
Luoksetulon tein läpijuoksuna ja palkkasin nyt leluun kun Hyvinkäällä otin sivulle.
Ruudussa harjoiteltiin paikkaa kahdelta sivulta. Koko ajan haluaa etureunaan, mutta saatiin sentään pari onnistumaan. Mihin hittoon tämä osaaminen nyt on kadonnut?

Ohjattu oli tosi hieno molemmat suunnat. 
Tunnarin teki oikein heti, ei mitään pelleilyjä. 

Zip

Ruudun paikka oli myös Ziipun ohjelmassa. Ensin tein markkerilla, sen jälkeen muutaman ilman (viimeisen pitkältä matkalta) ja jokainen oli hyvä. 
Ohjatussa meni hienosti merkille ja haki varmasti molemmat suunnat. Kapulat olivat 6 metriä leveällä ja viisi syvällä. 
Luoksetulon tein ensin läpi suoraan vauhtipalkkaan ja sitten stoppasin äänellä ja käsiavulla. Aika hyvä, mistä palkka. 
Tunnaria tehtiin ensin läheltä pari kertaa ja sitten normisti neljän metrin päästä. Ekalla kerralla eteni riviä ja nappasi väärän, joka oli oikean vieressä. Voivottelin taas ja nyt teki oikein. Pitkältä matkalta nosti oikean ja toi sivulle, mistä rauhallinen palkka. 
Noudon palautuksia tehtiin myös sivulle. Nyt teki hyvin, ensin autoin. 
Lopuksi vielä piti tehdä motivaatioruutu, mutta valot sammuivat ja se jäi tekemättä. Mutta eiköhän tuo motivaatio ole ihan kohdallaan ilman sitäkin:)

Tosi kiva treeni oli, kiitos taas kaikille seurasta. 


T
änään keskiviikkona kävimme Pennalan hallilla aamulla. Ensin kunnon verryttelylenkki, agitreenit ja sitten vielä jäähdyttelylenkki. Pete teki Zipun kanssa keinua, pentupuomia, keppejä, pituutta ja rengasta. Keinu oli jo aika hyvä. Pentupuomi oli hyvä, mutta vähän varovainen alkuun johtuen keinusta. Kun Pete juoksi kauempana puomista, piti laittaa markkeri, jotta osasi mennä suoraan alas (muuten löi tassut maahan vähän alastulon sivussa). Kepeillä lähti yhden kerran kesken pois, kun Pete jäi taakse, mutta muuten teki hienoja avo- ja suljettuja kulmia kepeille. Pituudella palkattiin eteen, samoin renkaalla. Näissä ei virheitä. 

Meg pääsi myös tekemään vähän keppejä ja pentupuomia. Kyllä se nautti ja juoksi noin sata kierrosta ympäri ja ympäri ja ympäri. 



Ei ihme että ympärysmitta kasvaa...



Ei kommentteja: