16.1.2011

Megille ykkönen ja Zipulle nolla

.
Eilen lauantaina oli Lempäälän karsintakoe tokossa Megin kanssa. Kisapaikka oli kiva ja kaksi kehää toi sellaista isomman kisan tuntua. Tuomareina olivat Riitta Räsänen ja Jaana Tala. Ekassa kehässä oli ensin paikalla olemiset. Siitä jatkettiin toiseen kehään, missä oli luoksetulo, seuruu, ohjattu ja kauko. Takaisin ekaan, missä ruutu, tunnari, idari ja metalli. Olin suoritusvuorossa toisena. 

Jotenkin oli sellainen liian lungi olo ja olin vähän tavallistakin pöljempi. Ilmeisesti kuitenkin vähän jännitti, sillä mokailin parissa kohtaa. Meg oli aika täynnä taas itseään eikä ehkä ihan täysillä tehnyt töitä minulle. Kivaa sillä oli. 


Paikalla istuminen - 10

Paikalla makaaminen - 10
- Koiran pää pyöri kuin suokuikalla, kun maahanmenot alkoivat. Kuunteli kuitenkin, mutta oli vähän ällistynyt. Jäi vinoon. Olin tosi tyytyväinen, kun tulin takaisin piilosta. Koira ei ollut lonkalla eikä mitenkään muutenkaan näyttänyt syylliseltä. Peten mielestä oli liikuttanut etutassua parempaan asentoon, mutta tuomarin selän takana eikä ollut huomannut. Fiksu koira:)

Luoksetulo - 7

Taas pää pyöri, kun jätin. Tässä pitää olla nyt tiukkana. Pääsee heti alkuun lintsaamaan, kun ei katso vaikka käsken. Onpa ärsyttävää. Käskytin liian myöhään seisomisen - seisoo itse asiassa aika hyvin Megiksi ja sitä kautta tietty liian myöhään maahanmenon. Lopuksi vielä vino pa. 

Seuruu - 8,5

Hassua sanoa, mutta Meg kupli:) Heti alussa kulki edessä ja oli ihan tohkeissaan. Sitten rauhoittui, mutta jossain vaiheessa taas keikkui. Ihan omituista. Ainakin yksi vino pa. Lämminilmapuhaltimen edessä vähän kyyristyi. Mutta kyllä seuruu on helppoa sen kanssa! Olisi voinut jatkaa vaan. Se on niin vantteran tuntuinen eikä lepattele. 

Ohjattu - 9,5

Tosi hyvä merkki kierrä-käskyllä ja hyvä haku. Tuonnissa pyöräytti ainakin kerran ja kaarsi taas takaa. Samat virheet toistuvat. 

Kauko - 7,5

Olinpa typerä tässä. Kädet tekivät ennen ääntä. Luulen ainakin, koska en etukäteen muistanut sitä ajatella. Eka istuminen oli vajaa, koska koira kuunteli takana olevaa liikkuria. En ole muistanutkaan, että liikkuri on nyt takana eikä ole harjoiteltu. Ja koira on kovasti kuunnellut taakse muutenkin. Korjasi tuon ekan vajaan ja seuraavat olivat oikein hyviä. Viimeisessä maahanmenossa sitten tein käsillä jotain, koira luuli että istumisesta pitää nousta seisomaan ja meni sitten sen kautta maahan. Tyhmä minä. 

Ruutu - 9,5

Tämä oli oikein hyvä. 

Tunnari - 10

No tämä ei nyt sentään kympin arvoinen ollut. Tuli ensin laukalla takaisin, sitten siirtyi raviin. Mutta haistelua tuomari kiitti. 

Idari - 7

Tämä on mälsä, kun on ollut niin varma. Oli perinteinen järkkä, mutta koira meni istumisen maahan. Jotenkin itse sössin, tiesin heti kun liikuin eteenpäin. 

Metalli - 7

Ja tämä sitten. Heitin ihan tosi vinoon lähelle estettä. Koira haki hyvin, mutta kolautti estettä takaisin tullessaan johtuen varmaan tuosta vinoudesta. Sitten en saanut hemmetti kapulasta kunnolla otetta ja meinasin pudottaa sen. Aloin siinä soheltaa ja tösäytin sillä koiraparkaa varmaan hampaisiin, sillä se peruutti pois sivulta... Oikea kähmäkoura. 

Pisteitä saimme 272, mikä riitti 10. sijaan. Ihan hyvä. Ensi kerralla on oltava itse parempi eikä tuollainen kämmeltäjä.


Tosi kiva oli kisata, ekan kerran Megin kanssa seitsemään kuukauteen. Koira oli ilahduttavan alertti. Nyt tarvitaan kisanomaista treeniä paljon! Ja tuo pään pyöriminen sivulla pois. Ja kiva oli nähdä tuttuja. Vitsi siellä oli taitavia koirakoita. Onnea Ansulle ja Kentsulle voitosta, Katjalle ja Zenille kakkos- ja Marille ja Rimmalle kolmostilasta! Kiitos Arjalle ja Petelle matkaseurasta! 


Video: Meg Lempäälä


Tänään oli sitten Zipun vuoro kilpailla Hyvinkäällä agissa. Se oli taas kovin touhukas hallissa ja sen ulkopuolella. Ratojen jälkeen se sai slaagin, kun haistoi jonkun naisen pitkää takkia - olisiko ollut turkista - ja hälytti niin, että korvissa soi. Ajatteli varmaan pelastaa kaikki superhälytyksen voimin pelottavalta otukselta. 


Ekalta radalta Zip sai nollan, jee! Pete oli oikein maltillinen ja teki rauhassa kontaktit ja otti liikkeessä koiran mukaan. Aikaa paloi peräti kymmenkunta sekuntia, mutta oli ainakin reilua koiralle tehdä kuten treeneissä. Hyppis oli sitten hylky, kun Pete ohjasi suoraan putkeen. Koira katsoi hämmästyneen näköisenä taakseen, mutta jatkoi matkaa:) Nyt on kaksi nollaa tienattu. Kuukauden päästä sitten uusi yritys. 


Video: Zip Hyvinkää


Tuli mieleen, kun äsken etsimme kadonnutta avainta, että olen viime viikolla hukannut aika paljon kaikkea. Ensin hukkasin avainnipun, minkä olin aamulla tiputtanut autokorjaamon pihaan. Sitten kadotin lenkillä HOT-pannan, mikä löytyi tien penkalta, kun autolla lähdimme etsimään. Sitten kadotin pankkitunnukset, mitkä löytyivät lopulta eteisen laatikosta. Useat vaatteet olen kadottanut ja nekin löytyivät ihmeellisistä paikoista. Ja jotain muutakin olen tällä viikolla etsinyt kuumeisesti, en enää muista mitä - olen siis hukannut muistinikin:) Niin, hukkasin upouudet Crocsitkin eilen illalla ja nekin löytyivät. Niihin liittyy hauska juttu. Kävimme oman suorituksen jälkeen Arjan, Vuokon ja Peten kanssa Ideaparkissa. Syötyämme poikkesimme Crocs-kauppaan. Kun olimme valmiit, Arja lähti kassalle ja vahingossa tönäisi jotenkin minua niin, että kaaduin lähes rähmälleni sellaisen ison kankaisen istuimen päälle kenkineni. Siinä sitten röhnötin kunnes pääsin kampeamaan ruhoni ylös. Saimme tietty hurjan naurukohtauksen ja herätimme varmaan lievää hämmennystä. Meillä oli kunnon alennusmyyntimeininki tönimisineen kaikkineen:))

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Megin 1-tuloksesta ja Zipin nollasta :)

t. Mari, Rimma, Puuma ja Ronja

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut myös meiltä!

t. Ansu, Myra & Kentsu

Hanna H. kirjoitti...

Olipas teillä hienoa tulossaldoa viikonloppuna, onnea kovasti!
T: Hanna & villi-Paavo ;)

PiaP kirjoitti...

Asiaa - hyvä Zip - sellaisia turkiksia saakin hälyyttää ihan kunnolla :-D.

Ja onnea molempien tuloksista!!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Oili ja Meg!!!

Ja onnea myös Petelle ja Zipulle :)

Jessica, Katla ja Mäkinen

Jaana kirjoitti...

Onnittelut myös täältä Turun suunnalta tulosrikkaasta viikonlopusta!

ps.Lisäsin teidät eilen blogini linkkeihin:)