19.5.2011

...Hollolasta Söderkullaan ja takaisin

-
Treenit ne vaan jatkuvat. Olen treenikierteessä enkä pääse siitä irti ennen heinäkuuta:) Nyt on pakko jaksaa ja tsempata ja tehdä kaikkea hankalaakin. Reilu viikko ennen SM-kisoja muutan treenit pelkästään vauhdikkaiksi ja helpoiksi ja pidämme parin, kolmen päivän totaalitauon kaikesta ennen kisoja. No, Megin kanssa pitää katsoa, miten sen kanssa tehdään...

Tiistai

Ajelimme Söderkullaan treenimään Elinan kanssa. Meitä taisi olla paikalla kahdeksan. Teimme kolme kehää ja kiersimme kehät saman liikkurin kanssa. Tein Ansun kanssa.

Zip

Unohdin kertoa maanantaista sellaisen oleellisen jutun, että treenasimme häiriötä Hollolassa aika paljon. Laitoimme ensin koirat kahteen osaan: toisten koirat jätettiin istumaan ympyrään ja toiset häiriköivät. Zip oli ihan pihalla. Satu sai sen lähtemään noin kymmenen kertaa sanomalla sille reippaasti, että "tulepas Zip, mennään tekemään jotain kivaa". Samalla hän kävelin sen ohi ja huitaisi mennessään koiran mukaansa. Zip lähti ensin joka kerta. Se oli taas jotenkin sitä mieltä, että kun kerran noin kauniisti pyydetään, on se lähdettävä tietysti Sadun mukaan! Sain sen kyllä istumaan paikallaan lopussa. Oli perin vakava :)


Tiistaina aloitimme samalla tavalla Ansun kanssa eli häiriöistumisella. Ekalla kerralla lähti heti paikaltaan, mutta sen jälkeen istui kuin tatti. Kovasti se oli anteeksipyytävän oloinen. Ehkä se on niin kiltti ja huolissaan, ettei vain mukaan pyytäjälle tule paha mieli, kun hän vain istuu paikallaan:) Ainahan voi kuvitella...


  • Tämän jälkeen jatkoimme ruudulla. Tein voi-ruudun, mikä sujuikin oikein mallikkaasti. Ruudussa oli markkeri, muttei se tainnut nähdä sitä kuitenkaan - meni oikeaan paikkaan hienosti. Palkkasin paikan ja laitoin maahan. Tein loppuosan ja Ansu käskytti kaksi kertaa. Ei ollut hievahtanutkaan toisin kuin maanantaina, joten kävin palkkaamassa sen ruutuun enkä kutsunut.
  • Metalli oli ok. Kun tuli sivulle, lähdin seurauttamaan ja siinä oli oikein korrekti heti kapulan kanssa. Tämä on hyvä systeemi.
  • Istuminen liikkeessä oli myös ok, ei kuulemma kauhean nopea eikä hidaskaan. Autoin vähän omalla liikkeellä.
  • Seuraavassa kehässä aloitimme seuruulla. Tässä tehtiin myös häiriöitä. Ansu seurasi koko ajan sivulla ja takana ja edessä ja huuteli häiriökäskyjä. Zip oli valtavan hyvä! Ei käännellyt päätä tms ja piti kontaktin myös käännöksissä. Muutaman kerran tiivisti seuruuta ja laittoi korvat luimuun sekä käänteli silmiä, mutta ihan mahtavasti teki töitä, mistä iso palkka. Luulen, että häiriö tekee sen kontaktille tosi hyvää, koska joutuu niin paljon enemmän työskentelemään.
  • Tunnarin teimme neljästi. Kapuloita oli paljon, Ansu vei oman sekaan. Ekalla kerralla olin ihan lähellä (istuin maassa), samoin seuraavilla mutta olin seisaallaan. Zip haisteli oikein hyvin ja rauhassa ja toi aina oikean. Viimeisen otimme kaukaa ja siinä tuli hosu esille. Hyvin nosti oikean, mutta kiire oli kova. Teimme sitten niin, että olin itse lähellä kapuloita ja Zip tuli kauempaa. Tämä tuntui toimivan hyvin. Pureskeluun tms en nyt puutu vielä, mutta alan tehdä kapulan kantoharjoituksia ja siistejä nosto erikseen.
  • Viimeisessä kehässä teimme ensin kaukot, joissa sillä on puutteita. Se vähän liikuttaa jalkojaan. Mutta hyvin malttoi nyt kuunnella ja pysyi asennoissa pitkän aikaa. Hyvä!
  • Luoksetulon tein ensin läpi vauhtipalkkaan. Vauhtia oli ihan kivasti myös alussa, mutta loppua kohti vielä kiihdytti. Otin palkan esiin yllärinä. Sitten seisomasta palkalle ja maasta palkalle. Jääviä en siis nyt ottanut, koska niitä on nyt tehty ja ovat olleet tosi hyviä. Se pitää niistä, outoa! 
Olin hurjan tyytyväinen Zipun tekemiseen <3

Meg

  • Meg aloitti zetalla, jossa kävelin läpi ekan suoran, sitten istumaan ja viimeinen osuus jälleen läpi. Ansu käskytti kaikki suorat. Hyvin kuunteli. Istuminenkaan ei ollut tajuttoman hidas.
  • Ruudun aloitin merkin kierrättämisellä ja palkalla siitä. Sitten vein koiran merkille ja Ansu käskytti vierestäni ruutuun. Meg lähti kaksi kertaa, tämä oli sille selvästi vaikea. Kolmas kerta onnistui, mistä palkka. Vielä Ansu heitti kapulan ja käski koiran hakea. Tässä ei muistaakseni mennyt lankaan. Sitten lähetin ruutuun. Ensimmäistä kertaa aikoihin Meg lähti ruudun ulkopuolelle vasemmalle. Huomasi virheen ja meni ruutuun, mikä sentään oli hyvä. Jotenkin kehänauha sekoitti koiraa tai jokin muu häiriö. Vielä toistettunakin suunnisti ensin vasemmalle, mutta suoristi sitten ja meni ruutuun. Huh  huh. 
  • Metallin tein norskilla - hyvin teki, mistä vauhtipalkka. 
  • Seuraavassa kehässä aloitin seuruulla. Tein paljon hidasta ja siinä käännöksiä. Ne ovat niin kovasti tahmeita, mutta nyt monet onnistuivat aika hyvin, tosin alkuun autettuina. 
  • Tunnarissa tuli sitten oikein kunnon virhe. Koira lähti ihan diipadaapa kapuloille (olisi pitänyt kutsua takaisin) ja meni oman yli. Huomautin, jolloin pysähtyi ja jatkoi etsimistä. Toi sen jälkeen minulle kolme kertaa väärän:(:( Tehtiin uudelleen ja nyt lähti ihan eri asenteella liikkeelle ja toi oikean, minkä nappasi heti. Tuli jopa laukalla kohti, mistä vauhtipalkka. Se oli ekalla kerralla tosi välinpitämätön - enkä itsekään ollut terävänä. Tuossa tunnarissa sillä on liikaa aikaa katsella ympäriinsä, kun kapuloita viedään.
  • Luoksetulon tein ensin läpi palkalle, sitten seisomisesta läpi ja sen jälkeen tein yhden stopin ihan läheltä. Teki hyvin. 
  • Kaukoissa tahmaili oikein kunnolla seisomisesta istumisen, muuten ok.
Meg oli paikoin ihan hyvä, mutta paikoin sellainen välinpitämätön, ihan niin kuin aina kun kuvittelee olevansa niin kovasti raskaana. Se kyllä tekee, mutta se on hajamielinen ja vain puoliksi mukana. 

Lopuksi vielä pikku lenkki Marin ja Ansun kanssa ja sitten suunnistimme kotiin. Kiitos taas seurasta ja kyydistä Elina!

Keskiviikko

Nyt on ollut tarjolla paljon paljon hyvää kehätreeniä, sillä eilen HOT järjesti vuorollaan toko-cupin. Meg oli kisaamassa Treella Peten kanssa, joten olin vain Ziipun kanssa. Väkeä oli paljon alemmissa, mutta voittajassa oli vain Skippy Zipun kaverina. Olimme sitten paikallamakuussa evl-koirien kanssa. Laura liikkuroi. 

Zip

  • Paikalla istuminen oli ok. Samoin oli makuu (ei hievahtanutkaan), mutta ei mennyt maahan ekalla käskyllä. Se luulee varmaan, että on kyse häiriötreenistä ja pitää vain istua ihan hievahtamatta...
  • Seuraaminen tuntui ihan tosi, tosi hyvältä. Arja huuteli yhden kerran, että peitsasi, mutta kun kiristin vauhtia, siirtyi taas raville. Yhden kerran vilkaisi ihmisiä, muttei mitään muuta. Nyt ei kadottanut kontaktia, pari kertaa kehuin vasemmalle kääntymisen jälkeen.
  • Liikkeestä istumisen teki myös mielestäni hyvin, mutta ensin meinasi ennakoida käskyä. Jatkoin hetken siis matkaa. 
  • Luoksetulossa ei tehnyt niin terävää stoppia kuin yleensä. Maahanmeno oli hieno.
  • Ruutuun Satu vei markkerin. Zip teki tosi hyvin koko jutun. 
  • Hyppynouto oli ok, samoin metalli. Metallin jälkeen seurautin pari askelta ennen irrotusta. 
  • Tunnarissa Laura laittoi normikapulat ihan lähelle, mutta silti meni mönkään. Ensin Zip lähti liian aikaisin ja kutsuin takaisin. Sitten se hätäili ja nappasi oikean vierestä väärän. Tuuli kieppui aika lailla eikä koira malttanut tarkistaa kunnolla. Äh. 
  • Kauko sen sijaan oli paras aikoihin. Venyi taas aika pitkäksi i-s, mutta silti teki hienon s-i:))
Kylläpä olin tyytyväinen. Marko kommentoi, että koira oli aika jengoilla noudossa, siis sivulla ollessa, mutta selvisi noudoista silti hyvin. 

Kotiläksyt:
  • maahanmenot sivulla, käskytys (tee hämyjä jos ei muita koiria)
  • tunnarin sortteeraus edelleen --> vahvista, ota välimatkaa koko ajan vähän
  • tunnarikapulan siisti pito erikseen
  • kaukon liikkeet, erityisesti i-s, s-m --> vahdi
  • ruudun paikkaa
Pitkä ilta jälleen, mutta mukava! Kävimme vielä Elinan ja Lauran kanssa kävelyllä.

Kisoissa Meg oli pudottanut toisella radalla riman ja toisella pummannut ekaa seuraavan välin kepeillä. Tyhmiä virheitä, kun muuten oli ollut hyvät radat. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos en nyt ihan väärin muista, niin eikös Zirpukan kanssa tehty vika tunnari niin, että jätit Zipin kauemmas ja tulit itse lähemmäs kapuloita? Silloin tuli koiralle etäisyyttä kapuloille ja sä olit lähellä tukena/vahtimassa. Saatan kyllä muistaa aivan väärinkin. :)

Meg ei mokannut sitä kapulanheittojuttua.

Kiitos treeniseurasta! Perjantaina taas. :)

t. Ansu

Me kirjoitti...

No tuota tunnarijuttua en enää muistanut! Pitäisi aina kirjoittaa kaikki ylös heti treenien jälkeen.
Kiitos Ansu, korjasin tekstiin.
Huomiseen!