18.8.2011

Matkapäiväkirja

-
Ti 2.8.11


Aamulla teimme vielä viime hetken ostoksia. Iltapäivällä pääsimme lähtemään, tosin jouduimme vielä motarilta kääntymään kun navigaattori unohtui kotiin. Viikkari lähti Helsingistä klo 17.30 ja oli perillä klo 9.40 eli tosi myöhään. Matka meni hyvin ruokaillessa ja shoppaillessa. Meg vieraili kiltisti pissalaatikossa, mutta Ziipulle se oli mahdoton paikka. Miten voi pieni koira olla niin onnettoman oloinen?


Ke 3.8.11


Ajoimme Norrköpingiin asti, minkä jälkeen kurvasimme kohti Ruotsin itärannikkoa. Eka kahvistoppi tehtiin Trosassa, joka on tosi sievä joenvarsipaikka veneineen, kahviloineen ja kauniine taloineen. Jokea pitkin pääsee merelle. Kuljeskelimme hetken koirien kanssa ympäriinsä. Kiva oli huomata, että Ruotsissa koirat olivat kovasti tervetulleita terasseille ja niitä palveltiin niin hyvin, että molemmille tuotiin oma valtava vesikuppi:) 



Lounasta söimme Västervikissä, joka sekin oli vierailemisen arvoinen paikka. Illaksi ajoimme sitten Öölantiin Mörbylånganiin hotelliin, jonka nimi oli Kajutan. Kylä oli kiva ja hiljainen paikka, ihan kuin majapaikkammekin! Ihan pienen kävelymatkan päässä oli merenranta, jossa oli tosi mukavat nurmikot ja kävelytiet, missä koirat saivat juoksennella vapaasti. Kyllä ne päästelivätkin höyryjä juoksemalla kuin kaistapäiset ihanilla nurtseilla. 




Hotellin vieressä oli isohko nurmikkoalue, missä teimme vielä tokotreenit lenkin jälkeen. Treenit sujuivat oikein hyvin. Kävelimme vielä jäähdyttelykierroksen ja kadehdimme talojen kodikkuutta sisällä ja ulkona palavine kynttilöineen. Suuressa osassa taloja oli meren puolella isot parvekkeet, missä istui ihmisiä nauttien mahtavasta iltailmasta ja auringonlaskusta. Itse hotelli oli vanhahko, mutta siisti ja sellainen huoleton. Nukuimme tosi hyvin.






To 4.8.11


Starttasimme aamulla mahtavassa auringonpaisteessa kohti Kristianstadissa sijaitsevaa Yngsjötä. Poikkesimme matkalla Ronnebyn Brunnparkissa, missä liikutimme koirat, pidimme piknikin ja luimme kirjoja vähän aikaa. Olemme olleet täällä joskus ajat sitten kisaamassa. Se oli kiva reissu kavereiden ja terriereiden kanssa. Puisto on hieno. Miksei Suomessa panosteta tuollaisiin puistoihin?





Yngsjössä meitä odotti Wärdshuset Kastanjelund, joka oli aivan ihana paikka. Kaksi matalaa ja vanhaa taloa sivuilla ja korkeampi portin vastakkaisella sivulla muodostivat hienon kokonaisuuden. Porttia varjosti valtava hevoskastanja. Piha oli mukulakiveä ja sinne oli sijoitettu pöytiä punavalkoruudullisine pöytäliinoineen ja kynttilöineen. Ihana idylli. 




Kävimme illansuussa juoksuttamassa koiria automatkan päässä merenrannalla, joka oli valkoista hiekkaa. Siellæ oli koirille oma uimaranta, mikä oli ainoa paikka, missä koirat saivat olla edes remmissä kesäaikaan. Koirat nauttivat kovasti saadessaan juosta pitkin rantaa uinnin jälkeen. 




Kävimme jälleen tekemässä vähän tokoa läheisellä valtavalla jalkapallokentällä. Kysyimme luvan joltain näkemältämme kaverilta, joka oli vähän ihmeissään, koska "ainahan siellä on koiria treenattu":). Treenit olivat huonot eikä oikein sujunut. Megin kanssa tuli sanomista ja treeneistä jäi blääh-fiilis. Kävimme vielä Åhusissa joenrannalla syömässä lasagnet (oli muuten ihan tosi hyvä kasvislasagne!), kun hotellissamme oli vain sellaista hienoa ruokaa eikä jaksettu sellaista nyt. Kävelimme vähän aikaa joen varrella muiden turistien seassa.


Pe 5.8.11


Tokokisa Megin kanssa oli vasta illalla, joten söimme tukevan aamiaisen ja huilasimme sen päälle pari tuntia ennen lähtöå. Koska meillä oli reilusti aikaa kulutettavana, lähdimme kaupunkikierrokselle. Ajoimme ensin takaisin Åhusiin, mikä oli päiväsaikaankin oikein mukana: kauniita vanhoja taloja ja nätti joenranta. Joimme kahvit keskustassa.Kylä selvästi eli Absolut Vodka -tehtaasta. 









Jatkoimme sitten Kristianstadiin, mikä oli myös mukava, isompi paikka. Olin täällä viime vuonnakin, silloin astuttamassa Megiä, mutta silloin en käynyt keskustassa ollenkaan. Saimme auton hyvään parkkiin lähelle toria. Kaupunki oli täynnä mielenkiintoisen näköisiä partiolaisia eri puolilta maailmaa, koska läheisessä Rinkabyssä (missä tokokisakin pidettiin) oli World Jamboree. Näimme partiolaisten "leirin" kauempaa edellisenä päivänä ja se oli ihan valtava alue! Eipä ihme, sillä paikalla oli 38000 partiolaista! Tuli ihan oma jamboree-ajat sitten mieleen Kolilla, missä eksyimme joksikin aikaa metsään haikilla. Olin kompassinlukijana... Kristianstadin keskusta oli kiva, sillä se oli kokonaan kävelyaluetta torin ympärillä, myös kaikki kadut. Kävimme syömässä kiinalaista välillä ja lähdimme neljän maissa kisapaikalle. 




Jouduimme jonkin verran kiertämään päästäksemme kisapaikalle, sillä jamboreen takia tie oli suljettu. Olimme kuitenkin paikalla hyvissä ajoin. Klubitalo oli aikas hieno keittiöineen kaikkineen.

Kävin ilmoittautumassa ja kerroin yrittäväni pärjätä ruotsinkielisellä liikkuroinnilla:) En tietysti siinä vaiheessa  tajunnut, että vaikka vielä sen verran ruotsia tajuaisinkin, en tajuaisi skoonea:) Verryttelin koirat. Jörgen saapui paikalle myös Megin sulho Ziton kanssa. Voi että oli kiva nähdä heitä!! Jörgen on todella mukava ja ystävällinen ja niin on Zitokin:) Meg muuten oikein terästäytyi kiinnostuneeksi kisan jälkeen Ziton nähdessään. Varmaan tunnisti ja pohti, että tällä kertaa ei tipu mitään tuolle hyypiölle. Jörgen kertoi, että Ruotsissa on käytössä vanha idari ja että ohjatussa ja metallissa en saanut valita kapulan kokoa. Hän myös kertasi seuruun käskyt.


Meitä oli viisi koirakkoa evl:ssa. Puoli seitsemältä menimme arvontaan. Eri luokat menivät eri tilaan tuomarin ja liikkurin kanssa ja siellä jokainen haki pöydältä koirannaminäytepussin, minkä taakse oli kirjoitettu numero:) Hauska systeemi. Sain numeron neljä, mikä oli oikein passeli. Olimme toisen bordercollien ja Ziton välissä. Liikkuri oli todella mukava ja iloinen vanhempi mies. Hän ja tuomari olivat huolissaan käskyistä, mutta sanoin edelleen toiveikkaana että yritän selvitä. Tuomarina oli Rolf Weiffert, joka on kuulemma Ruotsin tiukimpia tuomareita.


Aika pian tämän jälkeen pääsimme kehään.

Istuminen - 10.
Makuu - 9
Oli heti mennyt kyljelleen ja kerran oli liikuttanut etujalkaa.
- Tuomarin kommentti: ligger snett (makaa vinossa) 

Seuruu - 7,5

Sössin tässä ihan urakalla enkä tajunnut hätäpäissäni, että liikkuri sanoi "gör halt". Skoonen kieli on jotenkin kummallista. Onneksi liikkuri huusi vielä "stanna!", jonka sentään ymmärsin:) Ihan hurjan hyvältä seuruu ei tuntunut.
- Tuomarin kommentit: fr ngt i start. Ej parallell i s f: (puskee lähdössä, ei ole suora sivuttaisaskelissa).

Idari - 9

No tässä unohdin että oli vanha idari, oli vissiin alkanut hermostuttaa tuon seuruun mokien jälkeen. Tein täyskäännöksen seisomisen jälkeen ja ihmettelin, miksei liikkuri huuda mitään. Sitten muistin ja palasin kiireesti oikeaan paikkaan:) Tuomari tajusi, että tein zetaa ja selitti sitä liikkeen jälkeen yleisölle. Idari muuttuu zetaksi vuodenvaihteessa Ruotsissakin.
- Tuomari: tempo sitt (istumisen tempo - siis hidas)

Luoksetulo - 8,5

Tähän olin aika tyytyväinen. Pysäytin liian myöhään. 
- Tuomari: ngt högre tempo önskas. Sent ligg (toivoo nopeampaa tempoa, maahan myöhässä)

Ruutu - 8

Tässä lähetin ja Meg lähti kohti idaria. Pysäytin ja käskin uudestaan ruutuun. Oli kyllä jo itsekin vaihtamassa suuntaa, joten meni hyvin ruutuun. Käskin heti maahan. Loppu ok.
- Tuomari: extra komm, in i ruta fel sida (ylimääräisiä komentoja, ruudun sisään väärältä puolelta)

Ohjattu - 8,5

Hidas merkki.  Haku ok.
- Tuomari: ngt tempo in. Ej fast grepp (hidas merkille, ei pitänyt kunnolla)

Metalli - 9,5

Tässä ei mitään kovin kummallista.

Tunnari - 7,5

Kapuloille ok, hyvä haistelu, ravilla takaisin
- Tuomari: tempo ut - in (tempo kapuloille ja takaisin - siis ilm erilainen)

Kauko - 10

Tämä oli hyvä.
- Tuomari: utmärkt

Pisteitä saimme 280.


Kisan jälkeen istuskelimme vielä porukalla odottamassa tuloksia ja juttelimme kaikenlaista. Kun kuulin, ettæ saimme ykkösen, kysyin heti Jörgeniltä, voisinko vaihtaa seuraavaan kisaan viikon päästä Zipun. Paikalla sattui olemaan myös ko kisan liikkuri, joka ottikin tiedot ylös ja lupasi hoitaa asian. Todella ystävällistä! Hassua vähän mennä Zipun kanssa, kun se ei oikeasti vielä kunnolla osaa liikkeitä, mutta ainahan voi yrittää. Kisa on ihan lähellä tätä kisapaikkaa.

Sijoituimme toiseksi Ziton jälkeen ja olin kovin tyytyväinen ykköseen. Palkinnoksi saimme lahjakortin johonkin paikalliseen liikkeeseen, joten lahjoitin sen pois. Lisäksi saimme mukaan arvostelulomakkeen, missä näkyivät pisteet selityksineen. Aika kiva!






Kymmenen aikaan lähdimme ajamaan kohti Kööpenhaminaa. Kööpenhaminan Glostrupiin pääsimme kahdentoista maissa yöllä. Scandicissa saimme ensin tupakoivien huoneen, mutta kiltti vastaanottovirkailija vaihtoi sen savuttomaan.


 La 6.8.11


Aamiainen oli oikein hyvä, joskin väkeä oli tosi paljon. Lähdimme kymmenen maissa ajamaan kahdeksen kilsan päässä olevalle kisapaikalle. Paikka oli iso nurmikenttä, jonne oli rakennettu kaksi kehää. Nurmikko oli aika pitkää. Kuulimme myöhemmin, että kunta ajaa tällaiset yleiset kentät kerran viikossa ja futiskentät kaksi kertaa. Tämä oli leikattu keskiviikkona, mutta koska on satanut niin paljon, se oli ehtinyt kasvaa kovasti. Teltat ympärövät kehiä kolmelta sivulta. Meillä ei ollut telttaa mukana, mutta pidimme koirat autossa lähettyvillä. Lenkkimaastot olivat mahtavat, joka suunnassa niittyjä ja kävelypolkuja. Aurinko paistoi mukavasti.






Meg voitti sekä agi- että hyppyradan ja sai molemmista sertin. Myös Zip voitti yhden agiradan, mutta viimeinen rima putosi. Paikalla oli aika vähän kilpailijoita (makseissa alle 20), joskin siellä oli Tanskan parhaimmisto kuulemma edustettuna. Taso ei ollut kyllä kovin hyvä, tai sitten siellä vain tuli virheitä. Pete sai aina viinipullon voitosta ja kuoharin sertistä, joten olimme aika hyvin varusteltuja päästessämme hotellille:) Tapasimme myös suomalaisen Even, joka asuu Tanskassa perheineen ja kilpailee medeissä. Mukavaa oli tavata!




Pääsimme takaisin hotelliin vasta kuuden jælkeen illalla.  Haimme evästä Mäkkäriltä ja olimme oikein tyytyväisiä.


Su 7.8.11


Aamulla satoi. Lähdimme jo kahdeksan jälkeen kisapaikalle. Vettä lotkotti ja testasimme, onko nurmi liukas. Se oli sen verran pitkä, että tassut pitivæt ihmeen hyvin eivätkä koirat juurikaan liukastelleet. Siispä Pete päätti kilpailla.  Megille oli merkitty yksi virallinen agirata ja yksi hyppis sekä kaksi epävirallista (agi ja hyppis). Zipulla oli kaksi virallista kisaa. Meg voitti kaksi kisaa ja sai toisen agi-sertin. Toinen kisa oli epävirallinen ja liittyi jotenkin Tanskan karsintoihin. Meg sai siis kaksi sertiä, joten ehkä on sitten pakko tulla toisenkin kerran yrittämään kolmatta Tanskan agi-valion titteliä varten.


Kuva: Eve Blom


Kun pääsimme hotelliin, lepäsimme vähän ja lähdimme Tivoliin viettämään iltaa ja syömään. Hotellilta oli pari kilsaa lähimmälle juna-asemalle. Ensin ajattelimme mennä autolla, mutta sitten keksimme lainata hotellilta polkupyörät ja ajella niillä asemalle. Saimme kaksi pyörää ja jopa ilmaiseksi. Niillä pystyi ajamaan juuri tuon matkan:) Matka sujui rattoisasti, samoin ilta. Tivoli on kyllä mukava paikka.







Ma 8.8.11 - ke 10.8.11


Aamulla suht ajoissa lähdimme ajamaan Tanskan länsirannikolle dyyneille. Tarkoitus oli levätä siellä kolme päivää ja kuljeskella rannalla yms mukavaa ja leppoisaa. Toisin kuitenkin kävi. Meg oli kuitenkin ehkä venäyttänyt jalkansa kisoissa tai jossain ja aristi vasenta takajalkaa selvästi levon jälkeen. Aristelu kesti ehkä pari askelta ja sen jälkeen olisi mennyt vaikka kuinka, Emme kuitenkaan antaneet sen rillutella ollenkaan:( Zip kyllä pinkoi ja hassutteli meressä. Lisäksi ilma heittäytyi aika surkeaksi: tuuli myrskyisästi ja satoi aika paljon. Ainoastaan tuloiltana ilma oli kiva. 










Emme antaneet sen ihan hirveästi häiritä vaan kävimme sitten kaupunkivisiiteillä Vardessa, Esbjergissä, Rindköpingissä sekä Ribessä, mikä oli näistä kaunein vanhoine rakennuksineen. Sitä suosittelemme lämpimästi, jos joku sinne päin menee. 









Ribessä muuten Meg pääsi lääkäriin. Ajoimme sattumalta alueelle, missä oli eläinklinikka. Kävin kysymässä huvikseni, olisiko tutkimus mahdollinen ja oli se. Pääsimme samantien hyvin asiantuntevan oloiselle lääkärille, joka väänsi ja käänsi Megin jalkaa. Mitään muuta ei saanut esille kuin pienen aristuksen ja turvotuksen varpaassa. Saimme hoito-ohjeeksi lepoa ja särkylääkettä. Eka kerta eläinlääkärillä monista reissuistamme. Peruimme sitten Ruotsin agikisat, joten sinne ei päästy vieläkään. No, ehkä sekin kerta vielä tulee. Koiran terveys menee aina edelle, joten vaihtoehtoja ei ollut.

Kävimme myös rannalla, keräsimme kiviä ja katselimme leijanlennättäjiä. Ja nukuimme hyvin. Hotelli sijaitsi kivalla paikalla ihan dyynien tuntumassa Nymindegabessa. Parina päivänä myös treenasimme jollain nurtsilla. Teimme etenkin ohjattua, missä keskikapula oli vaikea ja idaria, mitä ei olekaan oikeastaan koskaan tehty. Zip on siitä kiva, että se yrittää aina tehdä oikein.



To 11.8.11


Aamulla lähdimme ajamaan kohti Ruotsia jälleen. Suuntana oli taas Yngsjö, missä majoituimme samassa hotellissa kuin aiemminkin. Kävimme illalla rannalla kävelyllä ja treenasimme vähän. 






Pe 12.8.11


Aamulla taas lenkillä ja pikku treeni. Ajoimme sitten Kristianstadiin, mistä olimme varanneet seuraavan hotellin. Tässä vaiheessa oli sovittu, että Pete lähtee vielä Ranskan rannikolle purjehtimaan ystävämme Kallen kanssa. Hän varasi lennon Köpiksestä Pariisiin seuraavaksi päiväksi. Kallen vaimo Paula taasen halusi tulla seurakseni paluumatkalle kotiin ja hän oli tulossa illalla Köpikseen ja siitä junalla Kristianstadiin. Että sellaista:)

Kisa oli puoli kuudelta Degeberga-nimisessä kylässä. Siellä oli sellainen lomamökkialue, missä oli  mielettömät nurtsit ja kivat paikat muutenkin. Meitä oli kuusi evl:ssä ja sain arvonnassa numeron kuusi, joten olisin viimeisenä kehässä. Liikkuri Anne-Kerstin tiedusteli, olemmeko nyt treenanneet skoonelaisia käskyjä koko viikon ja vielä kertasi ne. Saman teki Jörgen, joka saapui paikalle katsomaan kisoja. Tosi kiva! Tuomarina kisassa oli Kjell Jönsson.



Istuminen - 10
Oli ollut oikein hyvä.

Makuu - 10

Tässä oli  mennyt lonkalle kahden minuutin kohdalla. Hyvin kuunteli käskyt.

Seuruu - 8

Tähän olin erityisen tyytyväinen. Zip jaksoi hyvin ja säilytti kontaktinkin aika hyvin. Vaikeuksia oli vähän sivuttaisliikkeissä siis askelissa vasemmalle ja oikealle. Siinä ei ihan pysynyt paikallaan.
Tuomari: förare vänder mot hund. Hund ut i från förare. Backar tillbaka vid sättande (Ohjaaja kumartuu koiraa kohti. Koira erkaantuu ohjaajasta. Pakittaa kun istuu.)

Idari - 8

Muistin jopa tehdä idarin enkä pohtinut zetaa:) Istumisessa autoin koiraa rytmillä ja tuomari kyllä huomasi sen.
Tuomari: Förare saktar in vid sättande. Dk (Ohjaaja hidastaa istumisessa. Tuplakäsky). 

Luoksetulo - 7

Tässä Zip ei pysähtynyt ekalla käskyllä. Ei jotenkin tajunnut mitä oltiin tekemässä. Maahan hyvin.
Tuomari: sent stanna. Dk (seisahtui myöhässä. Tuplakäsky)

Ruutu - 7

Siis tämä oli fiasko! Ensin merkille, minkä ympärille oli tehty selvä ympyrä sahajauhosta. Zip luuli varmaan, että kyseessä on ruutu ja asettui oikealle merkistä. Ihmetteli varmaan, että onpa metkan näköinen ruutu täällä:) Siitä lähetin sitten ruutuun ja meni ihan hitsin kovaa yli ruudusta. Pysäytin ja sanoin "ruutu" uudelleen. Koira oli ihan pihalla ja tuli taas yli toiseen suuntaan. Pysäytin taas ja käskin uudelleen. Lähti kohti merkkiä. Pysäytin taas ja ajattelin, että no nythän se on jo nolla. Lähetin taas ja nyt meni suoraan ruutuun. Käskin maahan kahdesti. Loppuosa taisi olla ok, mutta olin ihan varma, että oli tietty nolla. Kun lähdin kehästä, kuulin Peteltä ja Jörgeniltä, että sainkin seiskan tästä sekoilusta. Juttelin myöhemmin Anne-Kerstinin kanssa ja hän sanoi, että seiska oli ihan oikein...
Tuomari: Många kommando. Slarvigt (Monta käskyä, hutiloi)

Ohjattu - 7,5

Nyt merkki oli aika ok ja lähti hakemaan oikeaa hyvin. Kapulalla touhusi omiaan, palautti hyvin joskin vähän pyöritti ennen sivulle tuloa.
Tuomari: Slarvigt. Tugg. Snett sitt. (Hutiloi, pureskelee, vino pa)

Metalli - 10

Tämä taisi ollakin hyvä.

Tunnari - 9

Liikutti ainakin yhtä vierasta kapulaa, mutta toi oman.
Tuomari: Rör vid pinnar (liikutti kapuloita)

Kauko - 8

Kun käskin ylös, luuli kai että on luoksetulo. Pompahti vähän eteenpäin. Korjasi sitten istumisessa, sillä pakitti ihan kunnolla:) Loppuosa ok. Loppupaikka n 15 cm edempänä.
Tuomari: Flyttar sig framåt (liikkuu eteenpäin)

Pisteitä saimme 265,5 eli ykkönen! Aika kiva, vaikka kyllä tuo ruutu aika lailla huvitti. Zip oli oikeasti tosi hyvä, vaikka tällaista palkattomuutta on tehty tosi vähän. Sen hermo piti hyvin, vaikka se oli aika ihmeissään eikä tajunnut esim ruutujuttua eikä luoksetuloa.


Odotellessamme muiden luokkien päättymistä treenasimme vielä vähän Jörgenin kanssa. Sain häneltä hyviä vinkkejä seuruuseen ym. Kisa oli ohi puoli kymmeneltä, jonka jälkeen lähdimme kiireesti kohti hotellia. Paula oli juuri tullut perille ja lähdimme yhdessä syömään. Kaikki ruokapaikat olivat jo kiinni, joten haimme sitten Mäkkäristä eväät ja söimme ne huoneessa palkintoviinipullon avittamana.



La 13.8.11


Aamulla nousimme aika aikaisin ylös ja lähdimme ajamaan kohti Tukholmaa Paulan kanssa. Pete jäi vielä hotelliin ja starttasi sieltä vasta yhdentoista maissa kohti Kastrupia. Meidän matkamme meni hienosti ja ehdimme ajoissa laivalle. Oli niin kivaa, kun oli seuraa! Ja Zip pissi laatikkoon aamulla! 






Pete joutui jäämään yöksi Pariisiin ja majoittui Ibikseen, missä olimme tokon MM-matkalla. Hauska juttu oli, kun hotellin ravintolan pomo muisti Peten. Hän otti Peten jonon ohi, kätteli ja kyseli kuulumisia. Pete sanoi, että hyvä ettei suorastaan halannut:) Aamulla Pete sitten lähti junalla Dieppeen, missä Kalle odotti Akvarellilla. Nyt he purjehtivat kohti etelää. Pete lentänee kotiin pe tai la. Laitan sitten videoita yms esille, kun saamme videokameran kotiin. Lisää raporttia tältä viikolta tulee pian:) 

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hurjasti onnea kaikista tuloksista! Tehän ootte ihan koneita:-)

t.Tarja

PiaP kirjoitti...

Onnea hienoista tuloksista! Olipa teillä hieno reissu, ainakin kuvista ja kertomuksesta päätellen!!

Me kirjoitti...

Kiva juttu oli. Hienoja kuvia. Satamassa musiikki pauhaa ja Kalle kiroilee taas netin kanssa. Mulla toimii hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Katselin noita kuvia ja siellä oli niin tutunnäköinen joki ja sen rannalla melkoisia luxustaloja. Sitten luin tekstin ja sehän oli kuin olikin Åhusista! Mekin yövyimme siellä vierassatamassa purjehduslomallamme. Tervetuloa kotiin Pete! t. Paula