23.8.2011

Työt alkoivat, HOT-treenit alkoivat ja sateet alkoivat

-
Eilen maanantaina ei sentään satanut illalla, vaan pääsimme hottilaisten kanssa treenaamaan ihan mukavassa kelissä.

Ensin kävin Sadun kanssa lenkillä. Meg jäi kotiin Peten kanssa nauttimaan vapaaillasta terassilla.

Teimme pareittain, olin Lauran parina. Heti alussa Zip piti pientä intovikinää, mutta käskin sen pois kentältä ja annoin olla vähän aikaa sivussa. Aloitimme vapaamuotoisilla jäävillä edessäni ja sitten sivulta, missä ei tehnyt kuin yhden mokan maahanmenossa (jäi istumaan).

Jatkoimme luoksetulolla, missä ensin palkkasin alussa kontaktin Lauran käskyn jälkeen. Sitten ilman käskyä alas ja jätin. Otin ekan läpi > palkka. Stop > palkka. Stop, Lauran käsky, odotus > palkka. Sitten jätin seisomaan > maahan > palkka. Tässä ei Lauran käskyjä. Olin oikein tyytyväinen koiran tekemiseen.

Heti perään tehdyissä kaukoissa hypähti taas eteenpäin. Jotenkin sekoittaa varmaan vieläkin luoksetuloon. Näitä muistutettava nyt läheltä.

Kapulan nostot teki yhtä lukuunottamatta tosi hyvin takaa. Olin aika lähellä ja kapulat olivat ihan muiden vieressä, mistä ei välittänyt. Nosti myös metallin ok, mutta varovaisemmin. Tein sitten pari metallin hakua ja kantamista. Ekassa avasi suunsa sivulla. Käskin pitää ja seurautin. Paransi, mutta tätä pitää jatkaa.

Ruudussa heitin maahan ensin lelun ja kapulan merkin ja ruudun välille. Palkkasin taas kontaktin alussa ja lähetin vauhdissa merkille. Laura teki hämykäskyn vieressäni. Zip liikahti ja vein takaisin. Uudelleen, nyt hyvä, mistä kehut ja lähetys ruutuun. Väisti lelun ja kapulan ja suoraan ruutuun, missä markkeri auttamassa.

Tauon jälkeen vielä paikalla istuminen ja -makuu. Istuminen ok. Makuussa kehuin kun odotti muiden käskyistä välittämättä. Ei sitten tietty mennyt alas omastakaan käskystä. Arja sai naurukohtauksen vieressä:) Tokalla alas. Kävin korjaamassa, koska oli valunut lonkalle vähitellen. Loppu ok. Nousi hyvin. Uudestaan alas-ylös kaikki. Taas ongelmia alas, huomautin ja sitten kuunteli. Zip-raukka, se luuli, että tämä on häiriöharjoitus, missä ei saa mennä alas, ei missään tapauksessa. Ei edes minun käskystäni:)

Hyvät treenit, kiitos Laura ja muut. Lopuksi vielä kunnon lenkki Elinan ja Lauran kanssa - tosin olin koko ajan puhelimessa. Olin oikein luksusseuraa...

Meillä on piirinmestaruudet 3.9. mihin menen Ziipun kanssa, kun Meg on vielä tauolla. Mukana on noin 10 koiraa, mikä on mielettömän hieno määrä verrattuna joihinkin aiempiin vuosiin. Tulee kiva kisa:)) Mekin ehditään vielä reilu viikko treenata niihin.

Ei kommentteja: