6.9.2011

Zip TK4

-
Olin varannut kaiken varalta kisapaikan collieitten järjestämään kokeeseen Hollolaan myös sunnuntaiksi. 
Kisa käytiin tutulla treenikentällä, tuomarina oli Marita Packalen. Koska Zip ei näytä ottavan kisoista minkäänlaista stressiä, päätin lähteä hakemaan vielä kolmatta ykköstä. Kelikin oli tosi kiva ja oli mukava olla kentällä muita katsomassa. Samalla sitä nyt kisasi itsekin:) Tosin olin vähän flunssainen ja kurkkukipuinen, mutta ei niin pahasti. 


Meitä oli kuusi evl:ssa, liikkurina oli Marko. Luokka tehtiin kahdessa osassa, ruudusta poikki. 


Paikalla istuminen - 10
Paikalla makaaminen- 10
- Jäi taas hankalaan asentoon, mutta oli pitänyt asentonsa.

Seuruu - 9

- Ei tuntunut niin mukavalta kuin lauantaina ja kontakti petti paljon useammin. Jossain kääntymisessä erkani ja tuntui, että jossain jäi vähän jälkeenkin. Paikalla käännöksissä touhusi ja perusasennotkin olivat vinoja. Oho, tässä meni näköjään kaikki vähän pieleen:)

Zeta - 10

- I-S-M. Tein ihan törkeän hidastuksen istumisessa, kun tämä on aina vähän epävarma. Muuten oli ok.

Luoksetulo - 9

- Tuplakäsky alas, jäi ekalla vajaaksi. Hyvät stopit ja muu. 

Ruutu - 10

- Tästä tykkäsin. Ehdin huutaa nyt ajoissa käskyn pysähtyä. Hyvin maahan. Vähän epäsiisti sivulletulo. 

Ohjattu - 10

- Vihdoinkin sain oikeanpuoleisen ja sen teki tosi hyvin.

Metalli - 10

- Heitin vähän suorempaan kuin viimeksi. Tein taas pakonomaisen kädellä auttamisen paluussa. 

Tunnari - 10

- Uhkailin taas etukäteen:) Lisäksi annoin tuiman käskyn etsiä. Ehkä tehosi taas, sillä oli todella siisti meno ja haistelu. Sukkelasti tuli sivullekin, eikä tainnut pahemmin pyöritellä. 

Kauko-ohjaus 8

- Ei mennyt ekalla alas. Hermostui kun tajusi virheen ja pyörähti ympäri takaisin sivulle. Nyt hyvin alas. Normaali edistäminen 10 cm. Ja itse mokasin, käytin taas kättä ennen ääntä. Taisi kuitenkin jännittää. 


Pisteitä saatiin ylenpalttisesti eli 305 - ei se nyt noin hyvä ollut, mutta selkeä ykkönen kuitenkin. 

Kiitos kaikille onnitteluista!! Nyt me huilataan vähän tokosta, ainakin pari päivää:) Aletaan treenata näyttelyyn. Vinkkejä vaan tänne passeleista tuomareista, jotka ymmärtäisivät Zipun kauneuden päälle!




Videot olivat vahingossa yksityisiä, mutta nyt näkyvät, myös tuo edellisessä päivityksessä ollut lauantain otos. 

5 kommenttia:

Eeva kirjoitti...

Kaunista katsottavaa molemmat videot! Onnea tittelistä! :)

PiaP kirjoitti...

Meidän pitäisi kanssa sitä näyttelyä harkita - ilmoittele, jos löydät sopivan :-))

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Oili ja Zip melkoisesta viikonlopusta :) Teidän suorituksia katsellessa ei voi kuin hymyillä, on niin hienoa ja Ziipula on ihanan iloinen :)

t. Kati K

Nova treenaa kirjoitti...

Elina <3 Zip! Bordercollieista parhain! Onnea!!

Anonyymi kirjoitti...

Todella hienon näköistä menoa, kyllä meillä on jätkän kanssa opittavaa !
Jäin ihan koukkuun tänne ja luin jo monta päivitystä, vaikka olisi kiirekkin jo.
Tosiaan, minne s-postiin/numeroon voisin ottaa yhteyttä, kun me tuossa hetki sitten juttelimmekin nastolan tokokentän reunalla.
Minulla oli redmerle aussie poika mukana, ja treenaamisesta olikin puhetta :)
-Anni ja Luca