21.12.2011

Ryhtiliike - jo helpottaa

-
Olin koko viime viikon flunssassa enkä jaksanut tehdä koirien kanssa mitään. Halusin myös pitää vähän taukoa. Säät ovat olleet aika kamalat, vettä sataa ja ihan pimeää koko ajan.
Lauantaina Pete oli kisaamassa Hyvinkäällä molempien koirien kanssa, mutta ei saanut nollia. Yhden radan keskeytti, kun Meg pudotti riman helpossa paikassa. Pete on aina ollut sitä mieltä, että vika on hänessä, jos koira pudottaa. Meg on tämän hyvin oppinut ja myös sen, että kisassa voi rimoja roiskia aika huoletta, koska siitä ei seuraa mitään. Nyt kuitenkin Pete keskeytti, kun oli sellainen paikka, että näki pudottamisen. Saa nähdä, onko tuosta apua, mutta luvattoman monta nollaa on mennyt rimoihin. Nyt pitäisi antaa koiran vastuulle kunnolla hyppääminen sellaisessa paikassa, missä se on mahdollista. Rimat eivät nimittäin treeneissä juurikaan putoile.

Sunnuntai

Sunnuntaina oli valmennusrenkaan vapaamuotoinen treeni Hyvinkään hallilla. Saimme siis treenit tauon jälkeen vauhtiin Megin kanssa. Olin aika epäileväinen sen tekemiseen. Yritimme luoda sille kisamaisen fiiliksen. Ansu liikkuroi. Yritin olla tosi selkeä.

Seuruu
Olin tosi tyytyväinen. Koira ei painanut eikä ollut röyhkeä ollenkaan.

Luoksetulo
Tämäkin oli aika hyvä, juoksi kaikki välit ja teki kohtuulliset jäävät, sellaiset megmäiset.

Zeta
Mokasi istumisen, joka oli seisomisen jälkeen. Meni aika hämilleen, kun käännyin korjaamaan. En tiedä, kuvitteliko tosiaan olevansa kisassa, tuskin. Loppuosa oli ok.

Ruutu
No niin, nyt oli vuorossa tämä onneton liike. Merkille reipasta vauhtia. Pysähtyi vähän vinoon, enkä sanonut mitään. Korjasi itse. Siitä ruutuun ja oikein hyvin takaosaan. Tosi hyvä. Jatkoin liikettä käskemällä maahan ja teimme loppuun, minkä jälkeen palkkasin.

Ohjattu
Tämän teimme sitten heti ruudun perään. Ohjatun merkki oli aivan mielettömän hyvä. Luulin, että oli lähdössä suoraan kapulalle, kun meni niin kovaaJ Haki kapulan hyvin, mutta tietty piti muljata sitä suussa. Käskin pitämään.

Kauko
Tässä teki alkuun omiaan, samoin lintsasi s-m siirtämällä etujalkoja vähän eteen. S-i ei myöskään ole enää kovin hyvä, joten sitä pitää korjata.

Ruutu
Uusitun ruudun merkki oli aika hidas, mutta paikka oli aika hyvä. Ruutu samoin oli oikein hyvä, mistä palkkasin.

Lopuksi vielä paikallaolot, mitkä sujuivat erinomaisesti.


Olipa kiva treeni ja jotenkin näistä jäi huojentunut olo. Ensin harmittelin, kun olen niin huono, etten osaa määritellä tarkkaa kriteeriä, mutta sitten mietin sen läpi. Koiran asenne ratkaisee siinäkin ja tietenkin riittävä tekemisen taso alkuun. Kun oikeasti yrittää, palkkaan.
Nyt on muutenkin erilainen olo treenata. Se johtuu siitä, että nyt minulla on vain yksi tie, jota kulkea. Aina, jos koira mokaa, menen ja korjaan. En hermostu, en mieti etukäteen, en lahjo yhtään ja olen avoin ja palkkaan tosi hyvin, jos tekee oikein. Kisoissa annan samaten tuplakäskyn tai jos pahasti mokaa, otan pois. Kun minulla oli tällainen olo Pieksämäellä ohjatussa, teki koira todella hienon ohjatun merkin. Se tietää.

Maanantai

Illalla oli treenit Korkeavireellä Ansun ja Marin kanssa. Aikaa oli ihan mukavasti, joten ehdin tehdä molemmilla koirilla.

Meg

Teimme ensin seuruun ja sen jälkeen ruudun, muka kisanomaisesti - koira ei kyllä mennyt lankaan. Merkki ja ruutu olivat tosi hyvät, kerta kaikkiaan. Siitä sai ison palkan, palkkasin ensin namilla ruudussa ja sitten pallolla. Ohjattu oli samoin hyvä, muistutin pitämään. Kaukoissa vähän huijasi taas m-s. Zetassa ennakoi mukaanlähdöt, hyvä huomio.

Siirsin toisessa osiossa ruudun toiseen kulmaan ja laitoin ihan sen taakse putken ja hyppyesteen. Meg meni loistavasti aivan taakse. Se on muutenkin huvittava. Jos näkee, että en ole tyytyväinen, pakittaa itse oikeaan paikkaan nopeasti. Toisaalta ärsyttävää. Kun kerran tietää, miten pitäisi mennä eikä tee sitä kuitenkaan heti. Lopuksi tein vielä kapulan pitoja ja kaukoja lyhyeltä matkalta ilman käsiapuja. Koiran asenne oli valtavan hyvä.

Zip

Halusin A&M:n katsovan Zipun tekemistä, nimenomaan rauhattomuutta ja maltin puutetta. Ehkä vähäiset malttitreenit ovat auttaneet, koska nyt koira oli heidänkin mielestään hyvä. Tein seuruuta, mikä oli näyttänyt suht hyvältä ja tuntuikin siltä. Etupäässä teen nyt siirtymiä normista hitaaseen jne. Lisäksi tein kapulan nostoja, missä koiran pitää ottaa kiinni takaa siististi. Ohjattu oli vielä liian vaikea. Täytyy alkaa vain vähitellen opettaa koiraa takaa nappaamiseen myös niin vinolla kapulalla. Lopuksi tein kuuntelutreeniä merkillä, kapulalla, ruudulla ja kaukoilla. Teki hyvin. Olin aika ylpeäJ

Oli tosi mukavat treenit! Itse olin aika hyvä ja rauhallinen, sillä tiesin mitä tekisin, jos koira mokailisi. Ei tarvitse olla huolissaan, mikä on huojentavaaJ Kiitos Ansu ja Mari!!

Tiistai

Illalla oli Aijan ja Ginin valiojuhlat Korkeavireellä, joten menimme taas sinne. Herkkujen syömisen jälkeen ehdimme tehdä ruhtinaalliset treenit - kiitos treeniajasta Aijalle!


Nova, Gini, Zac, Dot, Meg ja Zip

Meg

Aloitin seuruulla ja jäävillä. Taas mokasi istumisen, mutta toistettuna oli ok.
Ruudun merkki oli hieno, mistä iso palkka. Samoin oli ruutu. Jäi aika lailla keskelle, mistä sai kyllä namia. Heti sen jälkeen peruutti oikeaan paikkaan… Vedin ruudun ihan seinään kiinni (Meg oli piilossa) ja lähetin toisesta suunnasta. Meni ihan taakse upeasti. Tulipa hyvä mieli.
Ohjatussa Arja vei kapulat niin, että vasen oli ruudussa. Merkki oli taas tosi hieno, siitä kunnon palkka. Myös haku oli nyt tosi hyvä, vaikka näin, että teki mieli pyöräyttää kapulaa.

Zip

Zip teki seuruuta ensin. Olin tyytyväinen, sillä häiriöstä huolimatta yritti kovasti keskittyä ja tehdä oikein. Lisäksi tein kapulan nostoja takaa, luoksetulon stoppeja ja ruudun paikkaa. Ruutu oli läheltä vaikea, mutta kauempaa tosi hyvä.

Nyt tekeminen on taas kivaa. Yksi asia, mikä auttoi oikeaan fiilikseen oli joululaulu, joka soi päässäni koko päivän. Ja vielä ruotsiksi, nimittäin Carola Häggvist ja Himlen i min famn. Ei tuota laulua kuunnellessa voi olla kuin ylimaallisen rauhallinenJ

Lopuksi kävelimme vielä pienen lenkin Elinan ja Tiinan kanssa.

Tänään huilataan ja jatketaan torstaina.



Viime vuonna tammikuun alussa oli tällaista... 

Ei kommentteja: