7.1.2012

Huh huh, linjalla Pieksämäki - Lempäälä

-
Tänä viikonloppuna tuli sitten kisattua urakalla. Olin ilmoittanut Megin Pieksämäelle, kun hätäisesti luulin, että väliin jäisi yksi päivä Lempäälän karsintakokeeseen. Mietin, mitä tekisin ja kun sain kyydin Elinalta, päätin lähteä mukaan Ziipun kanssa. Etenkin siksi, että lähdimme liikkeelle vasta kahdeksan aikaan aamulla, joten sai vähän nukkua sentään.

Perjantai, loppiainen

Kisassa taisi olla 13 koiraa. Ensin oli voittajaluokka, missä Elina ja Nova sekä Laura ja Ässä kilpailivat, sitten avoin ja vasta sitten oli evl, joten aika lailla oli odotettava. Mutta olipahan hyvä harjoitus Zipulle sekin. Elina lähti jossain välissä käymään tuttavillaan ja sain laittaa Zipun lämpimään takahuoneeseen. Tosi kiva.

Tuomarina toimi Pulliaisen Riikka. Ennen kehää en oikein tiennyt, miten Zipua virittelisin. Ennen paikallaoloja vain leikin vähän ja tein seuruuta. Tein asian tosi helpoksi koiralle, sillä valmistelin sen vielä rivissä makuuseen, vaikka istuminen tehtiinkin ensin. Hoh hoh. 

Paikalla istuminen 10
- Tässä ei mitään ihmeellistä varmaan 



Paikalla makuu 8
- Oli yhden kerran liikuttanut vähän takajalkaa, muuten oli tosi nätisti. Nousi edellisen ohjaajan käskystä, ennakoi.

Vapaana seuraaminen 9,5
- Tässä muutaman kerran koiran kontakti petti. Samoin pari kertaa pylly haki kovasti taakse, kun ennakoi vasemmalle käännöksiä, mutta muuten oli aika hyvä. 

Zeta 9,5

Luoksetulo 8
- Zip ei ollut yhtään mukana alussa ja vasta toisella käskyllä meni alas. Pitää ottaa kontakti siihen ensin, ennen käskyä. Ei tullut normaalin kovaa ja jäävät olivat myös varovaisemmat kuin normisti.

Ruutu 10
- Hyvin merkille (olisin halunnut vähän suorempaan) ja kovaa kyytiä ruutuun. Jäi seisomaan, hyvin maahan. Loppuosa siisti. Olipa kiva! Liikkuri Eikka oli varsin ällistynyt vauhdista ja kyseli, mistä tuollaisia koiria kasvaa:) Zip luulee, että kyseessä on nopeuskilpailu ja sekkari lähtee heti käyntiin...

Ohjattu 8
- Hyvä merkki, joskin olisi saanut mennä ihan suoraan. Lähti vähän ennakoiden hakemaan ja nappasi kapulan takaa:) Hyvä Zip! Nopeasti sivulle, hyvä luovutus. Ehti vielä ilopyörähtää sivulla heti luovutuksen jälkeen. Eikka ihmetteli taas:)

Metalli 9
Nopeaa toimintaa:) Sivulla väänsi päätä ulos, hyvä kun sain kapulan koiralta pois. Tämä on vielä vaiheessa.

Tunnari 10
- Lähestyi vinosti, haisteli siististi ja toi oman.

Kauko 9,5
- Tuli vähän eteenpäin seisomisesta maahan, samoin venyy vähän liian eteen seisomisissa, mutta muuten oli tosi nopea ja täsmällinen.

Pisteitä kertyi peräti 294, millä sijoituimme toisiksi.

Oli ihan mahtavaa kisata kiltti-Zipun kanssa. Se teki juuri niin kuin se osasi eikä kyseenalaistanut mitään. Sitä ei vaivannut paikka eikä uudet ihmiset. Ja kivaa sillä oli!

Kiitos Elinalle, Lauralle, Tarjalle, Sirkulle ja muille mukavasta seurasta pitkänä päivänä. Onnea Lauralle ja Ässälle hienosta suorituksesta ja EVL-oikeudesta! Erityiskiitos Elinalle mukavasta panssarivaunu-kyydistä ja pitkällisestä odottamisesta! Kotona olimme yhdeksän jälkeen...  Auts.







Lauantai


Tänään sitten pääsin Vuokon kyydillä Lempäälään. Lähtö oli kuuden jälkeen ja perillä olimme mukavasti juuri 8.30 ja ehdimme vielä käydä aamupalallakin. Kisaajia taisi olla 35. Kisa käytiin kahdessa kehässä, tuomareina Riitta Räsänen ja Jaana Tala. Meg oli 24.

Olin varautunut vähän kaikkeen, mutta etupäässä siihen, että joutuisin vääntämään Megin kanssa merkeistä ja ruudusta yms. Olin päättänyt, että nyt se ei pääsisi kisasta tavanomaisesti lintsaamalla, vaan korjaisin sen ensin lisäkäskyillä ja sittten vaikka viemällä merkin taakse. Meg on tehnyt niin hyviä treenejä, että kyse ei ole osaamisesta vaan sen oppimasta kisakäyttäytymisestä. Pete oli muuten ostanut minulle Jägermeister-pikkupullonkin, jos vaikka tarvitsisin jotain vahvistavaa:)


Paikalla istuminen 10

Paikalla makuu 10
- Muistutin etukäteen, että pitää maata kunnolla ja olin tosi tyytyväinen, kun teki niin. Liikkeen jälkeen annoin ison palkan kehän ulkopuolella.

Ruutu 7,5

- Ruudulla aloitettiin, joten heti päästiin tositoimiiin. Pyöräytin Megin ympäri sivulle ja tuntui tosi touhukkaalta. Lähetin merkille ja koira lähti ja meni tosi hienosti. Asettui lähes kohtisuoraan:) Olin niin innoissani, että meinasin palkata - ja hihkaista Ansulle jippiit. Lähetin ruutuun ja Meg paineli hienosti ihan takalaitaan. Seisahtui ja oli tosi alerttina. Ekasta käskystä maahan. Loppuosassa Meg tuli kovaa ja jotenkin vähän eteen, jolloin astuin sen tassulle. Se vingahti ja törmäilimme siinä pari askelta. Koira varmaan ajatteli, että huonosti käy joka tapauksessa...

Zeta - 9

- Tämä tuntui tosi hyvältä, istuminenkin oli vissiin ok.

Luoksetulo - 10

- No, enpä ole ennen kymppiä saanut. Oli Megiksi tosi hyvä, mutta silti.

Kauko - 8,5

- Tässä olisiko tullut eteen vähän seisomisesta maahan? Oli muuten tosi napakka, pidin kovasti.

Metalli - 10

- Tämä oli hyvä. Kehä päättyi tähän ja pääsin palkkaamaan koiran taas nameilla ja lelulla. Oli kyllä hyvä mieli.

Ohjattu - 8

- Seuraavassa kehässä aloitettiin mukavasti ohjatulla. Koira meni hyvin merkille. Pisteet putosivat, koska en pysäyttänyt. En voinut, koska halusin nähdä, miten suoraan koira menisi. Meni aika suoraan. Olisin vielä voinut nipottaa, mutten kuitenkaan, kun asenne oli niin hyvä. Kapulan palautuksessa pyöräytti sitä pari kertaa ja teki isohkon lenkin sivulle. Olisi pitänyt kieltää ja kehotta pitämään, mutta pääsi yllättämään. On tehnyt niin hyviä treenejä. Luulin, että pisteet putoaisivat kutoseen, mutta oikeasti olisin saanut kympin, vaikka koira liikutteli kapulaa?

Seuruu - 9

- Tämä ei tuntunut kovin hyvältä, koska töni ja tuppasi liian lähelle. Oli muiden mielestä kuitenkin tosi siistiä.

Tunnari - 10

- Koira meni reippaasti kapuloille, vaikka tuntui nukahtaneen lähtöön. Haisteli tosi läheltä kahta edeltävää kapulaa, mutta toi kuitenkin oikean. Laukkasi jopa alun.

Pisteitä tuli 292 ja sillä olimme kymmenes. Ihan liikaa saimme pisteitä, mutta arvostelu taisi olla löysää kautta linjan. Pisteistä en niinkään ollut iloinen, vaan koiran hvyästä asenteesta. Ahkera treeni on tuottanut tulosta jo nyt. Varmaa on, että koira tulee testaamaan minua vielä monta kertaa, mutta nyt pitää olla alertti ja reagoida heti.


Treeniä pitää siis jatkaa. Lisäksi pitää alkaa työstää ohjatun palautusta. Teen nyt niin, että teen alle kisanomaisesti ensin jonkin liikkeen, sen jälkeen kaksi kertaa ohjatun, sitten pari muuta liikettä ja vielä kaksi-kolme kertaa ohjatun. Ideana on se, että koetamme provosoida virheen esille. Luultavasti pureskelu tulee, kun turhautuu noissa palkattomissa ohjatuissa, ja pääsen huomauttamaan sille asiasta. Ihan vain käskemällä pitämään. Koiran pitää tietää, että puutun asiaan, jos tekee niin. Virhettä voi provosoida esille myös esim kääntämällä koiralle selkä tai jollain muulla poikkeuksellisella jutulla. Lisäksi pitää tehdä seuruuta ja tunnaria edelleen, sekä tietty ruutua. Huu.


Kaikki hottilaiset saivat ykkösen, lähes samoilla pisteillä. Sen kunniaksi menimme Ideaparkin kiinalaiseen syömään. Tunnelma oli aikas mukava.


Kiitos Vuokolle kyydistä ja matkaseurasta! Sekä kaikille muille kanssakisaajille. Onnittelut mahtikolmikolle Ninalle ja Ässälle, Katjalle ja Zenille sekä Jessicalle ja Macille!! Onnea HOTin Markolle, Markolle ja Vuokolle upeista ykkösistä! Onnea myös Christalle hienosta suorituksesta ja kiitos jälleen hyvistä vinkeistä! Onnea tsemppaaja-Ansulle, Marille, Tesulle ja kaikille muille!


Nyt on käyty saunassa ja rentouduttu telkkaria katsomalla, ah autuutta!

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon! Mahti viikonloppu!

t.Tarja

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!! Sinulla on hienoja koiria :)

Jessica

ps. Kiitos kuuvaamisesta lauantaina

Anonyymi kirjoitti...

On tuota Ziipua niin kiva katsoa, kun se on niin iloinen koko ajan :o) Toivottavasti Träpin pennusta tulee vähän eri tyyppinen, kuin emänsä, ettei ottas kaikkea niin vakavasti.. Ainakin se vaikuttaa tosi kivalta pennulta :o) Kunhan tuosta vähän kasvaa, niin päästään aloittamaan tokoilu.

t: Marianne

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea päteville koirille ja ohjaajalle :D

Aija

Anonyymi kirjoitti...

Jihuu! Onneksi et hihkunut kesken upean merkin. :) Aivan mahtavaa miten sun asenne siirtyi hienosti Megiin. On se kyllä taitava lukemaan tilanteita. ;)

Onnittelut molemmista kisoista ja ennen kaikkea mahtiasenteesta Megulan kanssa!

t. luuseri-nobody-ihantäysnolla-maailman suurin surkimus jne. :)

PiaP kirjoitti...

Zip on niiiiiiiin ihana, ehkä maailman ihanin pikkutyttö :-). Koskahan se nähdään karsinnoissa.. Voisko Pete ohjata sitä taas :-))?

Me kirjoitti...

Kiitos onnitteluista! Tuntuu mukavalta onnistua vaihteeksi.

Marianne ja Pia: Zip on todella aivan oikea kullanmuru - vielä, hmph! Karsinnoissa sitä ei ehkä nähdä tänä vuonna, ei edes Peten kanssa:)

Luuseri-nobody jne: Tuo nimimerkki ei oikein sovi karsintakisan viitoselle:))

Heidi kirjoitti...

Piti tulla katsomaan vauhti-Zipua, kun en Pmäellä sitä ehtinyt näkemään. On se hauska pieni kiituri :)

Hanna kirjoitti...

Onnea hienoista tuloksista!

t: Hanna ja Paavo

Anonyymi kirjoitti...

Onnea molemmista kisapäivistä!! Olen kyllä tosi iloinen sun puolesta että Megula oli noin pätevä ja kiltti! Ja hyvä, hyvä sun asenne!!

Tesu