14.1.2012

Voi miten kivaa

-
Keskiviikkona ja torstaina Pete ja koirat tekivät aksaa. Ensin Samin kanssa Pennalassa ke ja to BAT:n treeneissä Vantaalla. Treenit Samin kanssa menivät hyvin molemmilla koirilla. Teemana oli taas kisanomainen ratatreeni. Nollaa kumpikaan koirista ei tehnyt, mutta Pete oli tosi tyytyväinen treeniin ja koiriin.

Torstaina treenit veti Hytösen Marjo ja hänen treenitapansa sopi Petelle loistavasti: eleetöntä ja vähäliikkeistä ohjaamista ohjaajalta, mutta koira laitettiin töihin. Kumpikin koira teki nollat, eikä rata ollut ihan helpoimmasta päästä. Pete oli aika riemuissaan, koska ohjaaminen alkaa tuntua paremmalta ja paremmalta ja itseluottamus alkaa palautua. Tosi hyvä! Itse nautin vapaailloista käymällä uimassa ja Arjalla kahvilla. Kivaa.

 




Perjantaina oli HOT:n kisanomainen Korkeavireellä. Meitä oli paikalla kymmenkunta. Järkkä liikkureineen tehtiin valmiiksi jo etukäteen. Liikkuri päätti liikkuroimalleen koirakolle neljä liikettä. Toivomuksia sai esittää, mutta suoritukset yritettiin tehdä mahdollisimman kisanomaisesti. Tietty, jos koiran asenteessa oli huomautettavaa, sitä korjattiin, mutta muuten koetataan nyt totuttaa kaikkia koiria kisatekemiseen. Tästä on varmasti hyötyä kaikille. Porukka myös tykkää systeemistä kovasti, koska se on järjestelmällistä ja selkeää.

Ensin mietin, josko Meg pitäisi vapaapäivän, mutta koska se on ollut niin reipas ja iloinen, päätin mennä sen kanssa. Näytin taas koiralle ennen kehään menoa kolmeen kertaan sen herkkupurkin sivuhuoneessa. Ihan kuolasi, kun otti siitä hajua.

Aloitimme paikallaoloilla. Pete liikkuroi, kaikki koirat olivat rivissä parin metrin välein. Istuminen oli hyvä, ei vilkuilua tms. Myös paikalla makuu oli virheetön. Hyvin alas ja ylös ja liikkumaton makuu. Mahtavaa! Tästä iso palkka taas kehän ulkopuolella.
  1. Tiina liikkuroi ensin zetan. Alussa sattui huvittava juttu, kun kerroin Megille etukäteen, että ekana tehdään istuminen. Hämmästyin, kun se touhukkaana heti istahti. Eipä ole koskaan aiemmin vaivautunut noin liioittelemaan:)
    Itse zeta sujui varsin mallikkaasti, joskin sain kommentin, että kävelin kädet levällään:)) Huvittavaa, mistähän olen sellaisen keksinyt?
  2. Ruudun merkki oli hieno!! Kovaa suoraan taakse, asento oli myös ihan kohti, jopa vähän yli. Kehuin vähän. Ruudussa meni aivan oikeaan paikkaan ruudun takaosaan keskelle. Töllistelin sitä vain ylpeänä enkä pöljä sanonut mitään, jolloin lähti peruuttamaan vielä hämmentyneenä. Stoppasin ja tein kävelyt. Kun tuli, pysähdyin juuri kun oli saamassa kiinni. Mokasi ja ajautui eteen, mistä ihmettelyt ja korjaus.
  3. Tunnari tehtiin 8 kapulalla, jotka olivat harvassa. Aloitti vaihteeksi vasemmalta, otti heti omansa ja toi siististi. Tuli laukalla, mutta siirtyi raviin lähempänä.
  4. Ohjatun merkki oli myös ihan super. Hyvin haki ja toi siististi.

Olipa mahtavan hyvä fiilis. Hihkuin ja juoksimme ulos palkalle. Meg oli kertakaikkisen hyvä. En oikein tajua, mikä siihen on iskenyt. Olen itse aika hyvä nyt. Yritän pitää ovet auki, mutta tarvittaessa olla tiukka ja koira tietää sen varmasti. Jotenkin kaikki on nyt natsannut ja nautin siitä. Tiedän, että tämä ei taatusti kestä ikuisesti ja koira tulee testaamaan minua vielä monet kerrat, mutta se on sitten sen ajan ongelma. Ja luulen, että oma osansa on myös mahtavalla herkkupurkilla:) Joku sanoi, että Meg toimii, kun olen sille niin mukava nyt, mutta ei se ennenkään ole mukavuuteen näin vastannut - päinvastoin. Kyllä se muutakin on vaatinut kotoa alkaen, ikävä kyllä.

---------------------------------------------------------


Tänään Pete oli Megin kanssa Top Teamin leirillä Vantaalla. Ohjelmassa oli Elinan vetämä ratatreeni, kuntotesti, fysiikkatreeni ja Vapun vetämä psyykkaus. Pete oli niiiin tyytyväinen. Koira toimi hienosti ja kehuja sateli. Lisäksi Pete piti omasta asenteestaan, mikä on tosi tärkeä juttu. Mahtaa olla kroppa kipeä huomenna kaiken rääkin jälkeen...

Itse olin shoppailemassa Karismassa. Löysin itselleni parit kevyttoppahousut yms mukavaa. Iltapäivällä menimme lenkille Zipun kanssa. Keli oli hieno. Seitsemän astetta pakkasta ja paljon lunta. Zip oli niin riemuissaan, että kulki etupäässä takaperin. Aina kun meni oikein päin, loikki kuin gaselli. Illansuussa leivoin sämpylöitä ja pullia Sadun, Essun ja Maran kannustaessa:) Kiva vapaapäivä!

Zip ja hieno Hurtta-remmi. Pudotin sen vahingossa rinteeseen, mistä Zip sen etsi - tietty sen kanssa piti sitten leikkiä aika lailla.

Sininen hetki

4 kommenttia:

Nova treenaa kirjoitti...

Ehkä sinulle jäi Pariisin matkalta patongit kainaloihin kun sillälailla kädet levällään viipotat! Kisanomainen tästäkin huolimatta oli hieno! Hyvä te!!

Me kirjoitti...

Nehän ne varmaan jäi:)

- Tuija - kirjoitti...

Olipa mukavaa luettavaa =) Hienoa, että sulla sekä Petellä on hyvät fiilikset.... se antaa mukavasti potkua tekemiseen
Sakos muuten Mara ja Essu yhtään leipoa ;D

Me kirjoitti...

Ei Tuija, ei ne saaneet. Lopputulos tosin olisi varmaan ollut samaa tasoa, sillä mun bravuuri eli korvapuustit meni ihan penkin alle - taikina oli liian löysää:)