12.2.2012

Treeniä, pakkasta ja Kotkan toko-kisa

-
Tiistaina ja keskiviikkona käytiin Elinan kanssa treenaamassa. Tiistaina oli vähän lauhempaa, mutta keskiviikkona oli pakkasta ja 17 astetta muistaakseni. 

Tein Megin kanssa normijuttuja, erityisesti luoksetuloa. Siinä tehtiin stoppeja leikin kanssa. Elina palkkasi takana jokaisen pysähdyksen, joita tehtiin nopeina sarjoina. Toimi tosi kivasti, sillä koira tuli aina reippaasti kohti minua ja pysähtyi hyvin, pari kertaa jopa erinomaisesti. Tulipa vahvistettua stoppeja, jonka mokasi viimeksi kisassa. Ruudun merkin kanssa on edelleen saatu vääntää kovastikin, jos ruutu on vasemmalle. Jos on oikealle, ei ole ongelmaa suoruuden kanssa. 

Toinen, mitä olen yrittänyt nyt tehdä, on oma hönkäilyni. Vedän henkeä valmiiksi ja sanon sitten käskyn. On tosi vaikeaa enkä tajua, miten koira silti lähtee liian aikaisin. Sitä pitää treenata. 

Zipun
kanssa oli huonoja treenejä. En ole nyt yhtään keskittynyt siihen ja se on jäänyt retuperälle. Se vähäinenkin maltti, minkä sain sille, on kadonnut. Tein sen kanssa kuuntelutreeniä piste/kapula/ruutu/kauko jne eikä kyennyt siihen oikein ollenkaan. Kun stoppaan, pysähtyy kyllä, mutta jatkaa sitten vain johonkin suuntaan ihan hurjaa vauhtia:( Lisäksi kun se ei tiedä, mitä siltä halutaan, se päästää ääntä. Se saattaa äännellä myös, kun on tietävinään, mitä tehdään. Ällöä. Nyt en treenaa mitään, jos en pysty tekemään sen kanssa kunnolla. Lisäksi pakkanen koettelee niin, etten vain kykene järkeviin juttuihin ja silloin treeni on ihan turhaa. Mutta kyllä me ehditään. 

Molempina päivinä tehtiin ihan kunnon lenkki treenin jälkeen Löytyn koirapolulla, mikä on mahtava! Maantaina oli vielä pilvetöntä ja täysikuu, mikä valaisi ihan täysin. Megillä oli tiistaina töppöset jalassa - muuten ei olisi tullut lenkistä mitään. Kiitos Elinalle seurasta!!


Torstaina pidettiin pakkasvapaata ja perjantaina sitten olin sen verran kurkkukipuinen, että jätin HOT:n kisanomaiset väliin Korkeavireellä. 

Keskiviikkona sen sijaan kävin aamulla uimassa ennen töihin menoa ja kuuntelin vähän itseäni vanhempien tätien puhetta saunassa. Aiheena oli vielä presidentinvaalit, kuinkas muuten.

Aihe: kamalaa, jos Haavisto olisi valittu


  1. Haavisto - no onhan se asiallinen, mutta voi voi homppeli
  2. vihreä - edistystä estävä viherpiipertäjä, kyllä ihminen tulee aina ensin
  3. homo - ajatelkaa nyt Linnan juhlat ja kaikki ulkomailla nauraa ja muutenkin hyi
  4. sivari - kyllä kävisi Suomelle huonosti tällaisten takia
  5. Antonio - liian iloinen, ei siis sovi Suomeen, mistä lie löydetty ja homppeli sekin
Uiminen on hauskaa! Tulin niin iloiseksi, sillä kyllä lahtelaiseen saunaseuraan voi aina luottaa:)


Lauantai


Olin ilmoittanut Megin Kotkaan kisoihin lauantaina. Halusin päästä harjoittelemaan omaa rentoutta ja katsoa, mitä koira silloin tekee. Lisäksi ajattelin etukäteen, että jos mokaa, korjaan. 


Aamulla mietin, uskallanko lähteä, koska kurkku oli edelleen kipeä ja olo muutenkin tukkoinen. Keli kuitenkin lupasi lauhempaa ja lisäksi luvassa oli kivat TVA-bileet Tarjan luona, joten lähdin. Kisapaikkana oli Kotkan uusi halli. Siellä oli kylmempi kuin ulkona (ulkona klo 12 oli noin 13 astetta). Siellä oli Megin inhoama sorainen hiekkapohja, joka pölysi vielä uutuuttaan. Muut tilat eivät olleet vielä valmiit, joten kävimme välissä läheisessä Prismassa syömässä jotain ja pääsimme siellä vessaan. Kisa alkoi klo 12.30 ja loppui kolme jälkeen. Teimme kahdessa normiosassa. Tuomarina oli Tommi Varis. 


Meg ei ollut kovin innostuneen tuntuinen ja luulen, että se johtui osaksi pohjasta. Sillä on nykyään niin hitsin arat tassunpohjat, että tuo sora varmaan tuntui sen tassuihin. En ole aikoihin enää jaksanut miettiä sen virettä, kun pääasia on, että tekee ensin liikkeet kunnolla. Yleensä asennekin on sitten ok. Nyt kuitenkin vähän ärsytti, että mietin koiran virettä.



Paikalla istuminen - 9
Oli siirtänyt tassuja taas kohti piiloa. Mrr. Lisäksi oli pälyillyt ympärilleen. 

Paikallamakuu - 10

Oli lonkalla, kun tulin takaisin. Kylläpä ärsytti, kun ei ole aikoihin sitä tehnyt kisassakaan. En juuri kehunut, vaan laitoin takaisin alas ja työnsin kädellä kevyesti kyljestä ja pyllystä. Varmasti tajusi, mistä oli kyse. Ei saanut palkkaa tuosta. Lisäksi oli jossain vaiheessa katsellut sivuilleen. Ei ollut haistellut tms.

Ennen kehää virittelin ja leikin pallon kanssa. Tuon paikallamakuun harmituksen jälkeen oli vähän vaikea päästä rentoon ja hyvään tunnelmaan, mutta onnistuin mielestäni aika hyvin, joskin kurkkukipu ja tukkoisuus ei auttanut yhtään - eikä kylmyys. Yhtään en jännittänyt. Näytin taas Megille herkkukupin ja lelun ennakkoon. 


Seuruu - 9

Luulin, että koira oli nihkeä, mutta nauhalta näkyy, että oli tosi hyvä. Alertti ja iloisen näköinen. Ja tarkka. Hyvä. 

Zeta - 9

Meg jopa istui nopeasti, tosi kiva. Äänenikään ei ollut vääpelimäinen, vaan yritin olla vähän normaalimpi. 

Luoksetulo - 9

Hyvin alas. Välit juoksi laukalla. Seisomista meinasi ennakoida, mutta jatkoi kyllä. Hyvä stoppi, ok maahan. 

Ruutu - 7

Annoin itse pysähtyä merkillä. Jäi vinoon eikä asennekaan ollut paras mahdollinen, joten annoin lisäkäskyn. Hyvin kuunteli ja suoristi. Ruudussa kääntyi heti etunauhan jälkeen ja siitä pyörähti keskelle. Käskin uudelleen ruutuun ja kiepahti nopeasti takareunaan. Loppuosa oli tosi hyvä. Oli alertti ruudussa ja tuli kerrankin tosi tosi siististi sivulle - ei siis röyhkeästi kiilaillut tms. Olin oikein tyytyväinen. 

Ohjattu - 8

Ennakoi merkille, vaikka en hönkäissyt mielestäni. Nyt merkille hyvällä asenteella. Stoppasin itse. Hyvä haku, laukalla lähes sivulle asti. Vähän meinasi takertua taas kapulaan. 


Metalli - 9,5
Tämä oli tyypillinen nouto Megille. Vähän nykäisi ennen käskyä. Irrotti hyvin. 

Tunnari - 8,5

Ennakoi lähdön mielestäni. Hyvin haisteli ja otti oman. Ravasi takaisin, koska keskittyi taas kapulan pitoon niin kovasti:) Mistähän se tämänkin on keksinyt?

Kauko - 9

Hyvin ylös, huijasi istumaan mennessä vähän, meinasi nousta seisomaan ensin maahanmenossa, vähän vajaa istuminen, seisominen ok, mutta ei siirtänyt etujalkoja eteen kun pitäisi, aika hyvin maahan - takaosa ok, etujalat siirsi eteen. 

No niin, olin kuitenkin tyytyväinen ja Meg sai iloiset palkat molempien osioiden jälkeen. Nauhalta näkyy, että vire on ihan hyvä. Tunnarin takaisintulolle en nyt voi mitään; pääasia on, että haistelee hyvin ja tuo omansa. Nyt on treenattava edelleen luoksetulossa sekä vauhtia että jääviä eli pilkon liikkeen nyt osiksi. Tuo ennakointi on hitsin hankala. Pitää miettiä harjoitukset. Treeniseuraa ja -vinkkejä kaivataan siis:)


Kisoista menimme suoraan Tarjalle ja Timolle juhlimaan hienoa TK4 Nomia. Olipa ihanaa olla lämpimässä ja herkutella mukavassa seurassa. Kävin siistiytymässä heti alkuun ja kun alkoi liian pitkä otsatukka ärsyttää peilissä, otin löytämäni sakset ja lyhensin sen. Heti helpotti:)) Toivottavasti Timo on jo toipunut tästä... Oli kivat juhlat, kiitos aina niin vieraanvaraisille Martinpuroille! Kiitos myös Marialle ja Yoyolle matkaseurasta!


Kotona olimme illalla puoli yhdeksän aikaan, joten täysi reissupäivä siitä tuli. Tänään olen vain lepäillyt edelleen vähän tukkoisena. Pete kävi ekan kerran pidemmällä lenkillä ja niiden välissä kokeili myös aksaa. Ei ole jalka vielä kunnossa, vaan kipuili kyllä, vaikkei onneksi kovin pahasti. Arja kyläili päivällä, jolloin söimme ja kahvittelimme niin, että olen vieläkin ihan täynnä:) Mukava sunnuntaipäivä!


Pari videota: 



Megin karsintatoko Hyvinkäällä 5.2.12

Megin toko Kotkassa 11.2.12



4 kommenttia:

Jessica kirjoitti...

Onnea Oili :)

Jessica, Katla ja Mäkinen

Anonyymi kirjoitti...

Onnea! Hyvä toi ruutukorjaus! Olen kyllä vähän kade noin hienosta seuruusta :).

Tesu

Me kirjoitti...

Kiitos!
Tesu: Megin seuruu on tosiaan mukavannäköistä. Enkä yhtään tiedä, miten se on tehty:) Ei Zip vaan...

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut kisasta ja onnistuneesta ruutukorjauksesta! :) Musta voisit saada treeniseuraa, jos mä saisin sit treenimotivaatiota. Vinkit voidaan unohtaa, mutta tehdään vaik tuttuja ja turvallisia ruutukorjauksia.

Tuliko hyvä otsatukka?

t. Tanskan kämppis