Vihdoin täällä taas

-
Eipä ole koskaan ollut näin pitkää taukoa blogin kirjoittamisessa. Kuukausi. Tapahtui niin kurja juttu, etten ole päässyt juurikaan treenaamaan enkä ole jaksanut kirjoittaa blogiakaan ennen kuin nyt. Kerronpas asian tännekin.

Kuva: Sari Laurila

Tanskan kisan jälkeen pidimme muutaman huilipäivän. Zip oli tosi reipas eikä mikään ennakoinut tulevaa. Sunnuntaina 27.8. se oksensi pari kertaa aamulenkillä ja oli vähän vaisu, ei ripulilla sen kummemmin kuitenkaan. Ajattelimme, että sillä on vatsatautia tms. Tultuamme kotiin alkuiltapäivällä se oli edelleen vaisu. Kyllä se juoksi pihalla, mutta sillä tavalla hidastetusti. Tunnustelin sen vatsan eikä se aristanut. Katsoin ikeniä ja limakalvoja ja ne olivat ihan normaalit mielestäni. Tutkin käärmeenpuremat eikä niitäkään löytynyt. Soitin päivystävälle, joka epäili koiran olevan vähän vatsatautinen. Illalla meille tuli vieraita ja heidän aikanaan Zip tuli rapsutettavaksi, touhusi vähän pihalla ja muuta pientä. Olin kuitenkin jotenkin tosi huolissani. Kun vieraat lähtivät, soitin uudelleen päivystävälle, joka käski mennä apteekkiin hakemaan parafiiniöljyä siltä varalta, että koiralla oli jotain pientä tukosta. Se ei kuulostanut kovin vakuuttavalta. Zip joi pari-kolme kertaa, aika paljon kerrallaan. Se huilasi sohvalla ja oli todella väsynyt, silmät vain lupsuivat. Siinä vaiheessa tajusin mitata kuumeen ja se oli 40,3 astetta. En enää soittanut päivystävälle vaan suoraan Vethausin eläinsairaalaan Hattulaan, josta kehottivat lähtemään heti sinne. Olimme perillä yhdentoista aikaan illalla.

Zip käveli edelleen itse eikä näyttänyt erityisen kivuliaalta. Lääkäri tutki sen samoin, eikä löytänyt myöskään mitään selkeää ulkoista merkkiä. Koira kuvattiin heti vierasesineen varalta (sitä itsekin mietin ja olin siitä jo ihan varma), mutta ei siellä mitään ollut. Tässä vaiheessa se laitettiin tippaan kuivumisen takia. Verikokeet otettiin sitten ja ne valmistuivat yhden aikaan yöllä. Olimme jo kovasti huolissamme eikä se helpottanut, kun lääkäri tuli kertomaan tuloksia. Koira oli huonossa kunnossa. Sekä sappi- että maksa-arvot olivat huimasti yli raja-arvojen. Ennuste oli täysin epävarma eikä se ollut ainakaan hyvä. Istuimme ihan järkyttyneinä ja kysyin, että voiko koira kuolla tähän. Oli kamalaa kuulla, että jos antibiootit eivät pure, on se mahdollista. Tuntui kyllä ihan uskomattomalta, että koira oli aivan kunnossa ja hurjan riehakas lauantaina ollessamme kylässä ja nyt se kenties teki kuolemaa. Kyllä siinä itku pääsi. Lääkäri pyysi meidät mukaan, kun Zip ultrattiin. Se pötkötti selällään kourussa ja oli niin iloinen nähdessään meidät. Häntä pyöri ja pääkin nousi ylös. Kaikki näytti onneksi täysin normaalilta. Lääkäri kertoi, että jos kyse on autoimmuunitaudista, pitäisi koiran saada kortisonia, koska se on ainoa, mikä siihen auttaa. Sitä ei kuitenkaan voitu antaa, kun tietoa sairauden laadusta ei ollut. Ko sairauden voi ilmeisesti todeta vain koepalasta eikä sitä voinut tietenkään ottaa, kun koira oli niin huonossa kunnossa.

Klinikalle ei oikein voinut jäädä emmekä halunneet lähteä ajamaan kotiin, vaan jäimme hotelliin yöksi Hämeenlinnaan, mistä pääsisimme nopeasti paikalle, jos olisi tarvis. Aika sama olisi ollut, vaikka olisimme nukkuneet autossa, sillä uni ei tullut. Aamulla palasimme klinikalle ja kuulimme, että Zipun kuume oli laskenut 39,9 asteeseen ja se oli jopa syönyt vähän ruokaa, mikä edesauttoi maksan tilaa. Ainakin nesteytys tehosi, muusta ei vielä tiennyt. Kävimme katsomassa koiraa ja se oli väsynyt, mutta ilahtui meidät nähdessään. Lähdimme kotiin ja töihin odottamaan päivällä otettavan verikokeen tuloksia. Yhdeltä kuulimme, että arvot olivat jo reilusti laskeneet ja koira oli toipumaan päin. Huh, mikä helpotus. Tuntui, että myös lääkäri oliv valtavan mielissään. Klinikka halusi kuitenkin, että maksasta otetaan vielä koepala, koska koira on niin nuori ja sen arvot olivat niin hurjat.

Loppujen lopuksi tähystys tehtiin vasta illalla myöhään ruuhkan takia. Lääkäri soitti yöllä yhdeltä ja kertoi, että tähystys meni hyvin ja kaikki näytti normaalilta. Mitään elimellistä tai autoimmuunisairautta ei siis ainakaan siinä näkynyt.

Haimme Zipun kotiin tiistaina. Se oli kovasti väsynyt ja varmasti kipeä tähystyksen jälkeen. Keskiviikkona se piristyi ja torstaina oli jo lähes entisellään, reipas ja iloinen. Sain lauantaina tietää tutulta patologilta, joka tutki koepalan Pato-Vetissä, että Zipulla oli sairaus, mitä yleensä ei ole koirilla, vaan kissoilla. Diagnoosi oli märkäinen sappitiehyen ja maksan tulehdus. Seppo sanoi, että oletettavin syy on bakteerin pääseminen ohutsuolesta sappeen ja maksaan. Huono säkä, hän sanoi ja totesi, että tauti ei ole uusiutuva eikä elimellinen. Tämä oli hyvä uutinen ja huono oli se, ettemme tienneet emmekä tiedä vieläkään, mikä koko jutun aiheutti.

Viikon kuluttua kävimme jälkitarkastuksessa Lahden Vethausissa. Arvot olivat laskeneet hyvin, mutta eivät olleet vielä normaaleja. Maksan ja sapen toimintakokeet olivat jo normaalit. Ultrassa näkyi jotain sakkaa ja paksunnosta sapessa. Ulosteviljelyt tehtiin molemmille koirille ja ne olivat puhtaat.

Nyt tuntuu, että voimme jo huokaista helpotuksesta. Koira on ihan hurjan reipas ja iloinen oma itsensä. Kyllä on ihanaa, kun se on kotona. Olin jo miettinyt kaikki mahdolliset vaihtoehdot ja seuraukset. Mitä tekisimme, jos olisimme siitä joutuneet luopumaan?  Pikkuhiljaa voi treenimäärää lisätä. Kunhan saan vielä treeni-innon takaisin... Jotenkin olen ollut vähän pois päiviltäni. Ei oikein vielä ole päässyt kokonaan eroon niistä fiiliksestä ja mietteistä. Mutta ainakin nyt näyttää lupaavalta koiran terveystilanne. Vielä on ensi viikolla jälkitarkastus ja verikoe. 

Kuvat: Maarit Karhu

Olemme kyllä jo treenanneet jonkin verran. Valmennusrenkaan leirillä yritin tehdä vähän rauhallisemmin, mutta aika mahdotonta se oli Zipun kanssa. Teimme siellä tunnaria niin, että hetsasin koiraa ja käskin sen pysähtyä juuri ennen kapuloita. Koira sai itse päättää, milloin jatkoi kapuloille. Ideana oli opettaa sitä itse laskemaan virettään. Koira teki tosi hienosti.
Kaukoissa Jonte halusi minun olevan vähän niuho koiralle, jotta se tulisi epävarmaksi ja pohtisi, miten sen pitäisi tehdä. Nythän sen takajalat eivät pysy paikallaan, vaan se on epäsiisti liikkeissä. En oikein osannut tehdä Jonten mielen mukaan. Täytyy ensin kertoa sille, mitä haluan. Näytin myös zetan, mutta Jonten mielestä se oli siisti. Tosin voisin opettaa koiran katsomaan siinä eteen. Kokeilimme sitä niin, että kun se katsoi eteen, kehuin ja jos se katsoi minuun, toruin. Kyllä se aika hyvin tajusi:)

Hottilaisten kanssa olen myös päässyt jo vähän tekemään. Kuuntelutreenissä Zip kävi tosi kierroksilla ja pelleili metallin kanssa. Sitä ei voinut kantaa. Siitä jouduimme vähän keskustelemaan, mutta seuraavana päivänä ei enää ollut mitään ongelmia. 

Piirinmestikset ja SBCAK:n mestaruuskisat jäivät väliin, mutta ei se haittaa. Pääasia, että saimme koiran takaisin.

Tämän viikon ilopilleri on Meg, jolla oli perjantaina 7-vuotissynttärit!! Onnea ihana, omapäinen, itsevarma, itseriittoinen ja huumorintajuinen Meg! Onnea myös Kitty, Padi, Piru, Rimma ja Vic! 
Pete on käynyt jonkin verran kisaamassa Megin kanssa, vaihtelevalla menestyksellä. Mukaan on mahtunut myös Peten reissu Tanskaan pari viikkoa sitten, missä hän koulutti paikallisia agilityssa. Lisäksi hän on reissannut maajoukkueen kanssa koutsina. Ja toki kaikkea muutakin kivaa on ollut. Megin lapsista Hope ja Paavo ovat aloittaneet agility-uransa hienosti ja Nike selvitti avoimen luokan. Mukavaa!

No niin, tästä tämä lähtee.