24.3.2013

Ruutua ja kapuloita, kapuloita ja ruutua

-
Parin viime viikon aikana on treenattu, mutta aika vähän ajanpuutteen takia. Keittiö onneksi on viimein valittu ja muitakin hankintoja on tehty.


Iltalenkillä sinisessä valossa








Reilu viikko sitten kävimme Jessicalla Sirkun ja Hannan kanssa.
Aiheena meillä oli ruutu ja ohjattu, joihin olin tehnyt vähän muutoksia ja halusin esitellä niitä muille. Olin jo näyttänyt tekemistäni muutamalle hottilaiselle, jotka tykkäsivät.

Zip pitää mielestäni ruutua ihan liian itsestäänselvänä ja helppona. Tämä ei ole mikään uusi ja maatamullistava oivallus, mutta nyt haluan puuttua siihen kunnolla. Olemme huomauttaneet sitä ääntelyistä, mutta pari kertaa kävi niin, että motkottamisesta huolimatta pieni ääni tuli joka tapauksessa. Ja se tulee kiihdytysvaiheessa, kun lähtee kuin pyssyn suusta. 

Zipulle olen käyttänyt nätisti-sanaa, kun sen pitää mennä rauhassa lenkillä. Kokeilin sitä huvikseni ruudussa. Koska se osaa ko sanan, siltä voi odottaa myös tottelemista. Aloin tehdä niin, että heti, kun koira alkaa kaahata, pysäytän sen. Vaihdoin ruutu-sanan mene-sanaan, minkä voi sanoa aika ikävästi:) Haluan, että se tajuaa, että ruutuun ei kaahata. Sinne pääsee, jos lähtee nätisti. Sitten voi vaikka kiihdyttääkin, kun vain kuuntelee. Ruutu ei tarkoita paikkaa Ziipulle, vaan hullua kiihdytystä. 

No, näytin systeemiä muille ja lisäsimme puuhaan vähän lisää. Käskin Zipua heti lähdön jälkeen joko maahan, istumaan tai seisomaan. Se joutui koko ajan kuuntelemaan taakse ja olemaan tarkkana. Jos mokasi (tein lisäksi myös käsiavulla avuksi), nuhtelin. Aika pian alkoi olla tosi tarkkana eikä ryntäillyt. Viimeiseksi saimme onnistuneen koko matkan ruutuun niin, että meni ok-vauhtia kuunnellen taaksepäin. Ruudussa jäi aika eteen, mutta emme siihen puuttuneet. Hyvä!

Näytin myös kapulan nostoja. Tämä on yhtä vaikeaa, kun ryntää hurjana merkiltä ja sohlaa kapulalla. Aijai. Nyt kapulan vieressä on namia, jonka syö ja sitten nostaa kapulan. Tätä olen jo tehnytkin aiemmin. Nyt menee aika kivasti rauhallisemmin. Jos ei ota nameja, keskeytän ja käsken syödä ne. Hassua oli se, että otti namin, sitten kapulan, kiikutti sen minulle kovaa ja nielaisi namin vasta kun otin kapulan pois... Ohjatussa otan nyt keskikapulan pois, sillä jos joudun puuttumaan koiran tekemiseen, se luulee olevansa väärällä kapulalla ja tulee epävarmaksi. Mutta teen nyt pelkällä yhdellä kapulalla ohjatussa ensin paljon. 






Viime viikonlopun olin Turussa kouluttamassa, joten omat treenit jäivät väliin. Oli kiva ja mielenkiintoinen reissu ja on mukava nähdä ko ryhmä uudelleen syksyllä, kiitos kovasti uudesta kutsusta. Peten piti mennä kisaamaan agia, mutta hän olikin flunssassa eikä päässyt. Ihana Riitta naapuristamme vei koiria pitkille lenkeille upeaan kevätaurinkoon omien koiriensa mukana, joten Pete sai sairastaa rauhassa ja koiratkin nauttivat. Kiitos Riitta!! 






Tällä viikolla ei juuri treenaamaan ehtinyt, mutta lauantaina aamusta treenasimme Sirken ja Riskin sekä Riikan ja Sallin kanssa Korkeavireellä. Jatkoin ruudulla ja ohjatulla, koska niitä on nyt vain väännettävä paljon. Raatilaiset ehdottivat vielä, että laittaisimme vähän vaikeutta peliin saadaksemme koiran miettimään kunnolla eikä kaikki olisi niin itsestään selvää. Tein kuuntelutreeniä myös ja niissä Zip mokasi pari kertaa. Toruin sitä kyllä, mutta en tiedä, olinko tarpeeksi vakuuttava. Kuitenkin Zip selvisi hyvin makailevista /tiellä seisovista /leluja heiluttelevista ja ruutua yms huutelevista häiriköistä. Ja oli huomattavasti mietteliäämpi :) Teimme myös sille jekun siirtämällä ruutua metrin eteenpäin, jolloin koira meni sen yli entiseen paikkaan. Korjasi kyllä, mistä sai kehuja.
Sain myös ehdotuksen, että puuttuisin myös merkille menoon, koska siitähän se riemu alkaa. Kokeilimme myös sitä, mutta Zip ei juurikaan välittänyt häiriöistä - ei ollut kylläkään niin rehvakas kuin yleensä. 


Ohjatussa toimi hyvin. Lähti rauhallista vauhtia ja söi ensin namit joka kerta. Olen tässäkin vaihtanut sanan hae-käskystä nosta-käskyyn.

Kiitos treeneistä, kivaa oli taas ja sen päälle paljon hyödyllisiä ajatuksia. Ja kiitos Sirkelle rattoisasta lenkki- ja pastansyöntiseurasta illalla.


Tänään sunnuntaina kävimme aamusta Hollolan hallilla Kirstin ja Nanon kanssa. Jatkoin ruutua ja kapulan nostoja, koska niihin on pakko panostaa nyt tosi paljon. Teimme myös niin, että Kirsti häiriköi lelun kanssa ja sehän olikin nyt Zipusta vaikeaa. Lisäksi laitoin matkalle kapuloita, kuppeja yms tavaraa eikä oikein ollut varma, mitä se mene tarkoittaa. Selvisi kyllä ruutuun, mutta parilla lisäkehotuksella. Kapulat olivat ok, mutta ohjattuna liikkeenä on kyllä huomattavasti vaikeampi vireen puolesta. 
Kiitos Kirsti mukavasta aamusta. Kelikin oli taas hieno ja aurinkoinen. Lumet sulavat kovaa kyytiä, mutta kyllä sitä vielä riittää, kiitos kylmien öiden. Satu tuli iltapäivällä kyläilemään koirien kanssa ja pääsin rapsuttelemaan bordereita olan takaa. Tuntuivat niin tutuilta käteen:)

Pete oli kisaamassa Janakkalassa tänään molempien koirien kanssa eli Zipukin pääsi ekaa kertaa kilpailemaan vuoteen. Kovin mairitteleva ei tulostaso Zipulla ollut, mutta Meg sai tuplanollan sijoilla 1. ja 2. Kiva kiva!




  

Ei kommentteja: