21.10.2013

Pitkästä aikaa

-



Vihdoin pääsen blogia päivittämään. Minulta hajosi tietsikka eikä blogger antanut kirjoittaa blogiin mitään muilta koneilta. Olipa niin ärsyttävää. Nyt sain uuden masiinan ja simsalabim, nyt taas pelittää. Mutta vain tältä koneelta, mrrr.

Kesä meni ässämmien jälkeen muissa touhuissa. Kävimme mm parin viikon lomalla Keski-Euroopassa, Tsekissä ja Itävallassa. Koirat olivat mukana. Ihana reissu. 



Pidimme myös ohjelmalliset pronssijuhlat, mihin saimme vieraiksemme mahtavan ystäväjoukon. Kiitos teille kivoista karkeloista!

Tokohan ON lasten leikkiä :)

Treenit alkoivat elokuussa ja aikamoista sählinkiä oli sekä koiralta että ohjaajalta. Treenasin viimeisellä lomaviikolla Janakkalassa Riikan ja Sallin kanssa, Patarilla Aijan ja Chilin kanssa sekä osan pöllötiimistä eli Ansun, Katjan ja Tesun kanssa Patarilla samoin. Kaikki palaset olivat vähän hukassa. Koira kyyläsi merkkejä, sottasi tunnarit napsimalla ja tuomalla vääriä, lähti ohjatun merkiltä ilman lupaa pelkällä käsiavulla, menetti kontaktia jne. Hyvän tähen, mikä homma oli edessä. Loma todellakin oli ohi. Treenimotivaatiota nosti sekin, että saimme paikan PM-kisoihin Norjaan Suomen maajoukkueessa.

Riikan kanssa tehtiin liikkeelle lähtöjä niin, että koiran piti koskea käteen lähdöissä. Se auttoi hyvin ja saatiin muutama hyvä lähtö aikaiseksi. Olen tehnyt tätä sen jälkeen myös käännöksissä, mitkä on vaikeita meille. Tunnarissa jouduin stoppaamaan ennen etsintää, koska sohelsi. Näin teki hyvin. Ohjatussa siirrettiin keskikapulaa kohti oikeaa, ei mokannut.

Kaukoissa Riikka piti kiinni. Yritti kovasti nostella takajalkojaan, jolloin Riikka töni ja vähän tuuppasi koiraa pyllystä ennen aloittamista. Kummasti muisti pitää jalat paikallaan. Hyvä pointti.

Vielä tehtiin kapulan pitoa tunnarikapulalla. Piti aika hyvin, vaikka yleensä tahtoo sitä liikutella. Kiitos Riikka, hyvät treenit!

----------------------------------------------

Patarilla Aijan kanssa tein sivulletuloja. Nämä koira tekee liian taakse, etenkin kapulan kanssa, ja vielä niin, että laittaa oikean takajalan vasemman jalkani taakse. Nyt koira oli aika hyvin suorana sivulla sekä ilman kapulaa että sen kanssa. Kaukoja tehtiin kiinnipitämällä, oli nyt hyvin eikä temponut jalkojaan. Jääviä tehtiin vapaamuotoisesti. Koira sekoitti seisomiset istumiseen. Muistuttelun jälkeen onnistui. Ekan tunnarin mokasi ja toi väärän, oli malttamaton. Toka tunnari tehtiin ruudun läpi pidemmällä matkalla. Kapuloita oli 10, ympyrällä. Stoppasin, oli hyvä.
Gini, Chili, Meg ja Zip Patarilla
 
Kävin Janakkalassa myös hallilla Riikan kanssa. Siellä sujui hyvin. Tein kuuntelutreeniä ruudussa ja ohjatussa eli laitoin koiran istumaan matkalla ruutuun sekä stoppasin ennen kapulaa. Tunnarikin onnistui. Kiitos Riikka hallitreeneistä, niitä tarvitaan nyt paljon. 

-------------------------------------------------
Pöllötiimin kanssa oltiin Patarilla. Katsoimme mm sivulletuloja. Koputin oikealla jalallal maahan vasemman taakse koiran tullessa.Toimi aika hyvin, kunhan vain teen sen oikaan aikaan.. 
Se, mikä näistä treeneistä jäi parhaiten mieleen, oli koiran malttamattomuus. Lähetettäessä merkille koomaantui eikä muistanut nostaa päätä ylös ja ottaa kontaktia. Tein muiden suunnittelemia juttuja. Virittelin koiran merkille ja teinkin zetan. Tai seuraamista merkin ohi. Ohjatun merkillä tuli ongelmia, kun virittelin merkille ja käännyinkin oikealle ja koetin lähettää hyppynoutoon (kapula oli jo esteen takana). Zip lähti aina merkille, koska oli jäänyt siihen ihan kiinni. Saatiin tämä sitten kyllä onnistumaan, mutta meni siihen jonkin aikaa. En ole pitkään aikaan nähnyt Zipua tuollaisena. 

------------------------------------------------
Lisäksi olen tietysti käynyt yksin Patarilla. Olen tehnyt sivulletuloja kapulalla ja ilman, liikkeelle lähtöjä, täyskäännnöksiä, vasemmalle käännöksiä (siis niin, että kontakti säilyy), merkkiä ja ruutua huijauskäskyillä. Nämä olivat vaikeita, mutta pikku hiljaa muisti kuunnella, oliko se piste vai pistaasi.  Ohjatussa tahtoo aina lähteä pelkällä käsiavulla, mutta sekin on ehkä vähän mennyt jakeluun.
-------------------------------------------------
Kolmisen kertaa olen ollut myös Jessican opissa.  Ensin Lauran, Sirkun ja Tiinan kanssa ja toisen kerran HOTtilaisten kanssa. Jessican kanssa katsottiin mm sivulletuloja. Tein niin, että ensin koputin, mutta jotenkin se ei toiminut. Teimme sitten niin, että liikutin vasenta jalkaani sitten sivulle koiran tullessa. Lisäksi koira istui  jotenkin vinossa, joten alan palkata ulkoa enkä ruoki enää moista. Teimme myös paljon muuta, mutta niitä en muista.

-------------------------------------------------
Valmennusrenkaan koulutus oli 7.-8.9. Inkoossa. Monivuotinen valmentajamme Jonte ei päässyt paikalle, joten olimme keskenämme. Maajoukkue treenasi molempina päivinä kimpassa aamupäivät.
 
 
 
 
Teimme tunnaria, missä Nina istui kapuloiden vieressä. Oikea oli jo mukana maassa. Kun Zip lähti etsimään, alkoi Nina heitellä lisää kapuloita sekaan. Zip ei hämääntynyt, vaan selvisi hyvin. Teimme myös niin, että koira valmisteltiin tunnariin. Käännyin siis normisti toiseen suuntaan alussa ja kapulat vietiin. Tästä tehtiinkin kuitenkin suora luoksetulo kapuloiden yli ja sen jälkeen lähetettiin koira etsimään. Tämäkin oli hyvä.

 
 

 
 
 
Peruutusta katsottiin myös ja siinä Zip on rauhaton. Nyt palkkaan siitä, että lähtee rauhassa eikä sählää.
Metallin mokasi, kun kiersi esteen takaisintullessa. Lisäksi vielä piti huonosti ja kilisytteli. Kapulan kanssa pitää olla tarkka ja sitä ei passaa ottaa pois ennen kuin pitää hyvin.

 
Ruutu sujui hyvin, vaikka matkalla taputettiin, ihmiset siis seisoivat ikään kuin kujana. Ohjatussa myös oli ok, vaikka vääriä kapuloita heiteltiin ja koiraa houkuteltiin lankaan.




 
Zip teki ihan hyvin kuuntelutreeniä, mutta sain tästä asiasta noottia. Olen jäänyt kiinni näihin kuuntelujuttuihin liikaa (totta, tapanani on siis jäädä kiinni kaikenlaisiin juttuihin). Nyt pitäisi päästää irti ja tehdä myös normaalisti ruutua ja ohjattua ja vain silloin tällöin muistuttaa koiraa kuuntelusta. Eli jos koira tekee hyvin, ei tarvitse enää koko ajan olla testaamassa, onko kuulolla. Hyvä muistutus. Lisäksi koiraan on tullut rauhattomuutta, mikä pitää saada pois. Maltista pitää nyt palkata!
Ajattelimme kovasti Jontea, joka on ollut renkaan jokavuotinen valmentaja jo 11 vuotta. Hän on ollut henkilö Suomen menestyksen takana. Monet nykyiset ja entiset renkaalaiset ovat tunteneet hänet "aina". Jonte ymmärsi kokonaisuuden merkityksen, ei pelkän tekniikan. Hän korosti aina myös kuuntelua ja vaati paljon sekä ohjaajalta että koiralta. Eikä hän mennyt halpaan koirien suhteen. Meginkin läpi hän näki ensisilmäyksellä. Hän ei koskaan päästänyt ketään helpolla, vaan aina haastoi ohjaajia tekemään enemmän. Ikävä häntä tulee.

 
Kiitos Jonte!
 
Christa oli kouluttamassa hottilaisia 14.9.
Zipun pitää nyt ensin kuunnella, sen jälkeen tulee vasta tekniikka. Näiden jälkeen pitää pysyä fokusoituneena ja kasassa.
Teimme kuuntelutreeniä ja palkkasimme maltista. Ensin teimme ohjattu/ruutu -erottelua. Tässä jo alkoi mokailla ja yritti taas ratkaista asiat juoksemalla. Tätä se ei saa tehdä. Zipua pitää palkata passiivisuudesta. Ennen palkkaa sen pitää voida hyvin passiivisessa tilassa. Nyt pitää tehdä kokonaisuuksia ja palkita passiivisuudesta.
Teimme kuuntelua esim niin, että tunnarikapulat olivat matkalla ruutuun. Tämä oli kovasti vaikeata Zipulle. Se vain säntäsi eikä malttanut etsiä. Sille oli vaikeaa myös rauhoittua tässä ja se yritti vain lähteä ratkaisemaan tehtävää uudelleen. Sen kanssa piti käydä keskustelemassa asiasta. Lisäksi teimme ohjattua niin, että oikea kapula oli vähän piilossa. Lähti hurjaa vauhtia, mutta kun ei siinä vauhdissa bongannut oikeaa, kurvasi pokkana keskelle. Kun stoppasin ja laitoin rauhoittumaan, halusi vain uudelleen lähteä ratkaisemaan tehtävää. Oli selvää, että kyllä rauhoittuminen ja fokus oli hukassa.
Olipa hyödyllinen päivä, meille molemmille. Kiitos Christa.

-----------------------------------------------
Treenit hottilaisten kanssa ovat pyörähtäneet hyvin käyntiin sekä Korkeavireellä että Hollolan hallilla. Yhtenä iltana teimme Markon ja Pian kanssa hyvät kuuntelutreenit. Alkuun tunnari/luoksetulo-harjoitus. Sen jälkeen sama uusiksi, mutta tunnareiden tilalta lähetimmekin koirat ensin merkille ja siitä sen vieressä oleville tunnarikapuloille. Hyvin tekivät kaikki. Viimeisenä teimme tunnarin, missä jätin koiran, kävelin kapuloiden yli ja sanoin kävellessäni olkapään yli Zipulle etsi-käskyn. Hyvin teki, vaikka kävelin koko ajan poispäin. Kun löysi oman, nappasi sen ja juoksi sivulle. Kiva treeni!

-----------------------------------------------
Lauantaina 5.10. treenasin Tarjan ja Nomin kanssa Patarilla. Tarja antoi palautteen, että Zip oli hyvä ja näytti paljon rauhallisemmalta. Tein kaukoja remmi takatassun päällä, seuruuta, ruudun, tunnarin ja ohjatun. Hyvä treeni ja mukavaa muutenkin!

 

 
 
 
Tiistaina 8.10. ajelin Lempäälään illaksi treenaamaan Christan ja Katjan kanssa. Zip teki oikein hyvin kaiken. Ei ollut ollenkaan kuuma ja teki siististi kisanomaisen ruudun, tunnarin ja ohjatun. Teimme myös kaukoja remmi takatassujen päällä, missä Zip oli tarkkana eikä mokaillut. Seuruukin oli kohtuullista eikä kontakti putoillut. Oikein hyvä treeni siis. Kotona olin klo 24 jälkeen. Huh.

--------------------------------------------
 
Sirke oli kouluttamassa Lahdessa ja treenasimme illansuussa VAU:n treeneissä. Zip teki ruutua nyt niin, että sen piti kuunnella. Käskin siis maahan ruutuun mennessä. Zip oli ällistynyt eikä tietty totellut - istui kyllä. Muutama kerta piti harjoitella, ennen kuin onnistui. Sirke oli toteuttanut yhden visioistaan ja laittanut ruutuun viitisen kapulaa keskiviivalle. Olin ihan varma, etttei Zip menisi lankaan, mutta menipä vain. Ihan pokkana nappasi yhden kapulan ja kun kiljuin, vaihtoi toiseen jne. Sen jälkeen väänsimmekin jonkin aikaa, ennen kuin ruutu onnistui. Koira jäi koko ajan vähän eteen. Tiesin, että saisin vääntää tosi pitkään enkä ajanpuutteen takia sitä voinut tehdä, joten kaivoin lätkän esille. Yhden kerran jälkeen otin sen pois ja kas kummaa, ruudussa ei ollut mitään ongelmia.

Toinen vääntö tuli sitten ohuella norski-metallilla. Se oli Zipusta niin ällö, että sylki vain pois. Nuhtelun jälkeen ei enää mokaillut ja kykeni taas tekemään ihan normisti.

Toisessa setissä ei enää mokailuja tullut. Teimme myös tunnarin niin, että kapulat olivat kaarevan putken sisäpuolella rivissä. Teki tosi siististi. Hyvät treenit, kiitos Sirke! Meksikaanisapuska ja cappuccino vielä kruunasivat kivan päivän.

----------------------------------------------------

Maanantaina 14.10. treenattiin Hollolassa HOT:n treenissä. Zip teki hienon kapularuudun ja norskinoudon. Fiksu tyttö! Lisäksi tein kaukoja narupallon naru oikean takatassun päällä. Se toimii hyvin ja koira ajattelee hyvin takajalkoja. Teimme vielä sinistä merkkiä, minkä ympärille Tiina heitteli kapuloita. Zip ei noteerannut merkkiä lainkaan, vaan pinkoi taaimmaiselle, punaiselle merkille. Sininen piste ei sen mielestä ollut piste:) Vielä teimme niin, että Maria seisoi merkin takana. Zip ei meinannut millään tajuta, miten merkille mennään - hiffasi kyllä lopuksi.

Tiistaina käytiin ihana pitkä lenkki Riitan, Toscan ja Cocon kanssa upeassa syyssäässä. Aah.

Keskiviikkona pidin vapaapäivän ja treenasin Samin ja Carin kanssa Patarilla. Aurinko paistoi, joskin oli jo aika kylmä päivä. Upea ilma kuitenkin. Tein alle taas pitkän lenkin ja seisoskellessa meinasi tulla jo kylmä.

Zip oli aika vallaton, mutta teki äänettä. Hieman meni kaahauksen puolelle, jolloin keskeytin ja vähän puhuttelin. Sen jälkeen oli parempi. Ruutu oli hieno, vaikka Sami heitti kapulan ruutuun Zipun tullessa sinne. Sen jälkeen heitin kapulan valmiiksi matkalle ruutuun ja käskin hakea. Ruutuunhan Zip tahtoi mennä ja piti vähän muistuttaa. Tunnarit olivat ok, mutta eka oli vähän rehvakas. Stoppasin sitten seuraavalla kerralla koiran tullessa kapuloille ja heti oli paljon siistimpi. Seuruukin tuntui oikein kivalta, joten hyvillä mielin lähdimme Samin tarjoamalle suppissopalle.

Ihanan värikäs syksy!






Perjantaina 18.10. Christa ja Katja tulivat Lahteen. Meillä oli illalla treeniaika Korkeavireellä.

Ohjattu
Eka eli oikea kapula vietiin niin, ettei koira huomannut sitä. Koira näki vain keskimmäisen ja vasemman viennin. Hyvin koira kuitenkin selvitti tilanteen ja epäröimättä hurautti oikealle. Teimme myös vasemman, koska oli niin mielenkiintoisessa paikassa ruudun takana. Siinäkään ei ollut ongelmia. 

Sivulletulot
Näissä on sen sijaan vieläkin tekemistä. Koira on joko liian takana tai jää vajaaksi. Kuitenkin nytkin osa oli ok.

Metalli
Tässä Zip oli oikein hyvä, vaikka haettavana oli inha ohut ja painava norskikapula. Hyvä!

Tunnari
Tässä oli pitkä matka ja liikkuri istahti lisäksi tuolille heti tunnarin taakse. Tässä Zip oli hyvä ja toi siististi. 

Ruutu
Alle tein luoksetulon ruudun vierestä. Tässä Zip mokasi ja hyppäsi matkan varrella vähän sivussa olleen hypyn. Yllätyin niin, että ehtinyt tehdä mitään ajoissa. Uusittuna oli ok. Tämän jälkeen lähetin koiran merkille samasta paikasta, mihin luoksetulo päättyi. Merkillä Zip näytti siltä, kuin se olisi jatkanut matkaa suoraan ruutuun eli ei kyllä ajatellut oikeaa asiaa. Uusittuna oli parempi, mutta jotenkin ei ollut ihan hyvä. Ruudussa tuppasi koko ajan oikeaan reunaan, mitä ei ole tehnyt. En jaksanut alkaa vääntää paikkaa tuohon hätään.

Luoksetulo
Teimme niin, että kun koira alkoi tulla kohti, sitä vastaan käveltiin linjan vieressä. Tämä ei suuremmin Zipua ihmetyttänyt, vaan teki ihan hyvän stopin.

Treenistä jäi vähän halju olo, vaikka siinä oli paljon hyvää. Yhtään ääntä ei liikkeissä tullut. Kuitenkin oli sählä ja fokusoi vähän huonosti. Ei kuitenkaan kaikessa ja paljon oli hyvääkin.

Teimme lopuksi vielä yhdessä. Nyt sain ruudunkin onnistumaan, mistä jäi hyvä mieli.

Treenien jälkeen kävimme kävelemässä Renksussa purtsilla, oli upea kuutamo ja tähtitaivas - ja vähän lunta... Pete oli tehnyt meille iltapalaa ja ilta kuluikin rattoisasti jutustellessa.

Aamulenkillä harjulla ED, Kaaos, Zen, Zip ja Meg

Lauantaiaamuna lenkin jälkeen ajelimme Katjan kanssa Sipooseen Jessican halliin maajoukkuetreeneihin. Christa ei päässyt mukaan, vaan suunnisti kouluttamaan Korkeavireelle päiväksi. Samaan paikkaan lähti myös Pete Megin kanssa kisaamaan viereiseen halliin. Eikä turhaan, sillä he saivat triplanollavoiton! Huikeaa.

Jessican, Katjan ja minun lisäkseni mukana olivat myös Nina ja Satu sekä tukijoukkona Timo.

Tein kisanomaisen, minkä järkän muut sanoivat. Teimme alle paikallamakuun, minkä Zip teki oikein hyvin. Oli vähän jännittyneen näköinen kyllä.

Ruutu
Taisin joutua huomauttamaan lähetyskohdassa, koska ei nostanut päätään kovinkaan hyvin. Merkki oli parempi kuin eilen ja fokusoi minuun hyvin. Olinpa tyytyväinen. Matkalla ruutuun käskin maahan ja teki sen hyvin. Tauon jälkeen käskin jatkaa, minkä teki hyvin. Jee! Loppu ok.
Kommentit: Hienosti kehään. Hyvä merkki, hallitusti ruutuun. Hieno loppu.

Luoksetulo
Nyt oli parempi alku. Jäävät voisivat olla paremmat.
Vähän vilkuili jätössä. Tempo hyvä. Maahan vähän pitkäksi ja loikalla. Seisomisen pieni pomppu pois niin olisi 10.

Tunnari
Nyt piti tassut paikallaan, kun käännyin ympäri. Hyvä vauhti ja haistelu eikä purrut kapulaan.
Lähtikö suun avaamisesta (ennakointi)? Pa vino lopussa, muuten hieno.

Hyppy
Tästä tykkäsin. Otti hyvin kontaktia alussa eikä kekkuloinut norskin kanssa. Hyvä!
Etupää vino lopussa, muuten ei huomauttamista.

Ohjattu
Hyvä fokus alussa ja hyvä merkki. Pidin pienen tauon ennen lähettämistä ja stoppasin kapulalla. Kehumisesta sai ottaa kapulan. Hyvin palautti.
Hyvä merkki. Ennakoi aavistuksen alussa (jännittyy). Kuunteli. Lopussa pieni suun avaus.

Kaukot
Tässä fokusoi hyvin minuun, kun käännyin. Teki ihan napakat vaihdot i-s-i-m-s-m.
Vilkuilee (ilm jätössä?) S- i liikkui. S-m myös. Lopun vino pa. Nopea.

Zeta
Minulla on zetan mokataipumus. Järkkä oli s-i-m, mutta käski istua ekassa... Koira kuitenkin jäi seisomaan, mikä väkisinkin nauratti, kun näin sen. Jestas. Muut sentään muistin sanoa oikein. Seuruu oli huonoa.
Koira osasi, ohjaaja ei:) Istumisessa liikutti jalkaa, maahan oli nopea. Vikassa kulmassa reagoi merkkiin.

Seuruu
Tämä oli kamalaa. En päässyt ollenkaan rytmiin. Timo liikkuroi ja peruutti ihan meidän edessä. Zip kyllä koetti, mutta häiriö varmasti vaikutti. Koira pudotteli kontaktia ja oli sellainen katkarapu. Inhaa.
Yliyrittää, vino pa askelissa, aukeaa. Juoksussa vilkuilee ja laskee pään. Vino pa. Tökkii. Liikkeelle lähdöissä ennakoi.

Tämä testi tuli hyvään saumaan. Vaikka tuo seuruu oli mitä oli, teki koira muuten hyvin. Sain onneksi Jessican avustamana lopussa seuruun paljon paremmaksi.

Treenattavaa:
- Seuruu ilman muuta kuntoon ja heti, häiriöissä ja ilman.
- Samoin zeta.
- Perusasennot suoriksi. Nyt on edestä vino eli tassut eivät ole tasan ja koira vinottaa minua kohti.
- Luoksetulon jäävät muistutettava.
- Liikkeiden alut paremmiksi.
- Kapulan palautukset ylemmäs.

Siinähän sitä noin alkuun. PM-kisoihin on reilu kolme viikkoa... 

Kotimatkalla poikkesin kävelemään sänkkärille Sipoon kirkon luona.
Zip juoksi ja juoksi ja juoksi. Ja teki antilooppiloikkia.

--------------------------------------------------

Eilen sain tehdä treenin Zipun kanssa HOT:n tokokisoissa. Tein etupäässä seuruuta. Tamppasin sille jalkaa pari kertaa alussa ja olikin parempi. Ei kuitenkaan ravannut, vaan peitsasi. Mutta oli siistimpi,  huomattavasti. Jonte jo aikanaan käski huomauttaa koiralle selkeästi, jos yliyritti. Tein illalla vielä uudelleen ja nyt oli parempi Peten mielestä. Tuntuikin hyvältä ja huomaamattomalta. Ehkä tämä tästä. Päivä meni muuten mukavasti kehäsihteerinä ja ilta kylässä.

Tänään tein seuruuta HOT:n treenissä. Aika paljon peitsasi, mutta oli kuitenkin siisti. Ravi oli näyttänyt tosi hyvältä. Hyvä, kyllä tämä tästä. Sivulletuloissa yksi onnistui ihan superisti ja muut sinne päin. Nyt ei törmäillyt, kun seuruun jälkeen oli jotenkin varovaisempi.
Ruudussa haki edelleen oikeaan reunaan. Ihmiset seisoivat ruudun ympärillä. Ekalla kerralla vielä mainasi juosta hallin toiseen reunaan. Aika surkeaa osaamista. Lopuksi vielä mokasi luoksetulon seisomisen istumiseksi. Auts.




2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Kiva lukea taas teidän treeneistä ja kuulumisia!

t: Hanna ja Paavo

Tesu kirjoitti...

Jei, she's back! Su nähdään, kivaa :)!

Ps. Ota pois se "todista ettet ole robotti" kommenteista. Tää vanha ei meinaa nähdä sitä tekstiä..